Tällaisilla summilla irtoaa EU-kansalaisuus – komissaari: ”Kultaiset passit uhka Euroopan turvallisuudelle” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tällaisilla summilla irtoaa EU-kansalaisuus – komissaari: ”Kultaiset passit uhka Euroopan turvallisuudelle”

EU-passia halajavan kannattaa kääntyä Maltan tai Kyproksen puoleen, mikäli lompakko kestää.

EU-passia halajavan kannattaa kääntyä Maltan tai Kyproksen puoleen, mikäli lompakko kestää.

Julkaistu: 18.10.2018 10:29

Suomessa kultaiset passit nousivat viimeksi esille Airiston Helmeä koskevan rahanpesututkinnan yhteydessä.

EU:n oikeusasioista vastaava komissaari Vera Jourova varoittaa, että niin sanottuja kultaisia passeja koskevat järjestelmät vaarantavat Euroopan turvallisuuden. Kyseisten järjestelmien kautta rikkaat ulkomaiset sijoittajat ovat voineet ostaa kansalaisuuksia tai pitkäaikaisia oleskelulupia tiettyihin EU-maihin.

Asiasta kirjoittavan Guardianin mukaan Jourova kuvaili käytäntöä ”ongelmalliseksi ja epäreiluksi” sekä varoitti, että sen kautta kansalaisuuksia ja oleskelulupia saattaa päätyä mahdollisesti ”vaarallisille” ihmisille. Lehden mukaan myös eurooppalaiset tiedustelupalvelut ovat olleet hiljaa huolissaan siitä, että varakkaat ihmiset käyttävät järjestelmiä hyväkseen ostaessaan oleskeluoikeuksia Britanniaan ja muualle Eurooppaan.

Tiistaina tiukempaa kontrollia vaativa teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD julkaisi mustan listan maista, joiden passijärjestelmiin liittyy veronkierron riski. 21 maan listalla EU-maista ovat nimettynä Malta ja Kypros, jotka ovat myyneet kansalaisuuksiaan jo sadoille Venäjältä, Kiinasta ja Lähi-idästä lähtöisin oleville henkilöille.

Jourovan mukaan järjestelmät asettavat rahan ansaitsemisen turvallisuuden edelle.

– Ymmärrän, että kansalaisuusjärjestelmät ovat taloudelle suotuisia. Mutta ne ovat epäreiluja niiden ihmisten kannalta, joilla ei ole varaa ostaa kansalaisuutta. Ja kansalaisuus on jotakin niin suurta ja arvokasta, että sen myyminen näyttäytyy silmissäni melko ongelmallisena, komissaari sanoi.

Hänen mukaansa huolta aiheuttaa oikeutetusti se, että yhden maan kansalaisuuden saava vaarallinen henkilö saa samalla tavallaan kansalaisuuden koko Eurooppaan. Jourova sanoi, että koko systeemistä pitäisi sopia uudet pelisäännöt.

– Kun meillä on EU:ssa joitakin heikkoja kohtia, joista sen alueelle on helppo päästä, silloin koko Euroopalla on ongelma.

EU-kansalaisuus 150 000 eurolla

Jourova aikoo julkaista vuoden loppuun mennessä raportin, jossa hän suosittelee tiukempia rajoituksia kultaisia passeja koskeville järjestelmille. Toistaiseksi EU:lla ei ole valtaa kieltää niitä.

Raportissaan Jourova kertoi vaativansa, että passin ostajan ja sen myöntävän maan välillä olisi oltava aitoja yhteyksiä.

Independentin mukaan esimerkiksi Kypros tarjoaa mahdollisuutta saada kansalaisuus puolen vuoden sisällä, mikäli ostaja investoi vähintään kaksi miljoonaa euroa kiinteistöihin maassa. Kielitaitoa ja haastattelua ei passin saamiseen vaadita. Pysyvä oleskelulupa Kyprokselle irtoaa jo 300 000 euron sijoituksella.

Maltalla on puolestaan käytössään ”yksityisen investoijan ohjelma”, jonka kautta maan kansalaisuuden saa vastineeksi hallitukselle tehtävästä 650 000 euron lahjoituksesta tai hallituksen osoittamaan kohteeseen tehdystä 150 000 euron investoinnista. Investoinnin yhteydessä Malta vaatii myös viiden vuoden asumista maassa.

Independentin mukaan muun muassa useat Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvat henkilöt ovat saaneet EU-kansalaisuuden Maltan järjestelmän kautta. Kaksi korruptiosta syytettyä ukrainalaisliikemiestä ovat puolestaan hankkiutuneet Kyproksen kansalaisiksi.

Suomessa kultaiset passit nousivat esille viimeksi Airiston Helmen tapauksessa. Jättimäisen rahanpesututkinnan keskiössä on 54-vuotias venäläismies, jolla on Maltan kansalaisuus.

Miehellä on Venäjän ja Maltan kansalaisuuksien lisäksi myös Saint Kittsin ja Nevisin, Dominican sekä Antiguan ja Barbudan passit. Kaikki kolme maata löytyvät myös OECD:n tiistaina julkaisemalta mustalta listalta.

Tuoreimmat osastosta