Krimin kouluampujaksi epäillään 18-vuotiasta opiskelijaa – tämä hänestä tiedetään nyt

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Kertshin joukkomurhaajaksi epäilty mies oli hankkinut syyskuun alussa luvallisen haulikon ja siihen 150 patruunaa.
Krimin kouluampujaksi epäilty nuori mies on tunnistettu 18-vuotiaaksi Vladislav Rosljakoviksi, kertovat useat venäläisviestimet. Ampujan iästä esiintyi aluksi useita eri arvioita.
Rosljakovin kerrotaan tulleen Kertshin teknilliseen opistoon opiskelemaan vuonna 2015. Hän oli erikoistumassa sähköasentajaksi.

Venäjän viranomaisten mukaan Rosljakov oli hankkinut itselleen aseenkantoluvan ja laillisen 12-kaliiperisen haulikon syyskuun alussa. Samassa yhteydessä hän oli ostanut siihen 150 patruunaa.


Opiskelutovereilleen Rosljakov oli kertonut usein kiinnostuksestaan räjähteisiin. Hän oli tehnyt myös omia räjähdyskokeitaan.

Venäjän sosiaalisessa mediassa Rosljakovilla oli ainakin kaksi tiliä, joista toisen hän oli sulkenut ennen kouluun hyökkäämistään, kertoo Moskovski Komomolets -lehti.

Toimivalta VKontakten sivuilta häneltä löytyy ainoastaan muutama postaus, joista ylimpänä on teksti: ”Kannamme kalleimmat ihmiset aina mukanamme. Mielessämme. Sisällämme. Sydämessämme.”


Hän oli jättänyt sivuilleen myös kuvan nuoresta naisesta, jonka kasvot eivät ole näkyvissä. Luokkahuoneessa otetun kuvan alle on kirjoitettu: ”Rakastan sinua, aurinkoinen.”

Moskovski Komsomoletsin mukaan Rosljakov käytti sosiaalisessa mediassa itsestään myös nimeä Vladislav Reih. Hän oli jakanut eteenpäin muun muassa ”Novorossijaan” eli Itä-Ukrainan kapinallisiin Venäjä-mielisiin nukketasavaltoihin liittyvää ihannoivaa propagandamateriaalia.

Rosljakov tallentui koulun valvontakameran valokuviin haulikko kädessään. Kuvissa näkyy huomattavan vaaleahiuksinen ja siistin oloinen nuori slaavilaismies, joka on pukeutunut valkoiseen t-paitaan.

Kouluräjähdys Krimillä oli pommi: Ainakin 18 kuollut, 50 loukkaantunut

Venäjän mediassa kiinnitettiin heti huomiota myös siihen, että Rosljakovin pukeutuminen muistuttaa erehdyttävästi Yhdysvaltain Columbinen kouluampujien pukeutumistyyliä. Eric Harris ja Dylan Klebold ampuivat vuonna 1999 Columbinen lukiossa 13 ihmistä ja surmasivat sen jälkeen itsensä.

Venäjän viranomaiset tutkivat tapausta nyt joukkomurhana, vaikka aluksi tekoa epäiltiin terroriteoksi. Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteeri Dmitri Peskov kertoi medialle, että kaikki ampujaan liittyvät taustat ja mahdolliset motiivit tullaan selvittämään tarkasti.

Kommersant-lehden mukaan alustavan tutkinnan tulosten mukaan Rosljakov ei ollut poliittisesti tekemisissä äärijärjestöjen kanssa, vaan kouluampumisen syynä saattaa mahdollisesti olla jokin arkielämän konflikti hänen ja koulun muiden opiskelijoiden välillä.

Ampumisessa on saanut surmansa tämänhetkisten tietojen mukaan ainakin 19 ihmistä. Kommersantin mukaan noin neljästäkymmenestä loukkaantuneesta 16 on vakavasti haavoittuneita ja heitä operoidaan parhaillaan, joten kuolonuhrien määrä saattaa vielä nousta.

Venäjän viranomaisten mukaan Rosljakov löydettiin koulusta kuolleena. Hänen kerrotaan tehneen itsemurhan ampumalla itseään leukaan.