Ulkomaat

WP: Trump harkitsee uusia toimia, joilla siirtolaislapset voisi erottaa vanhemmistaan

Julkaistu:

Trump uskoo erottamiskäytännön toimivan tehokkaana pelotteena laittomia rajanylityksiä vastaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo harkitsevansa uutta menettelytapaa, jonka seurauksena siirtolaislapsia saatettaisiin jälleen erottaa vanhemmistaan Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla. Asiasta kertoo Washington Post.

– Selvitämme kaikkea mitä selvitettävissä on liittyen laittomaan maahanmuuttoon, presidentti kommentoi toimittajille kysymystä siitä, pohtiiko hallinto uutta, perheiden erottamisen mahdollistavaa toimintaa.

Trumpin hallinto erotti touko–kesäkuussa Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla tuhansia lapsia vanhemmistaan. Käytännöstä luovuttiin kovan kohun saattelemana.

Trump sanoi uskovansa, että kesällä voimassa ollut erottamiskäytäntö toimi tehokkaana pelotteena laittomia rajanylityksiä vastaan. Viranomaisten mukaan laittomasta maahantulosta syytettyjen siirtolaisperheiden määrä kohosi elokuussa 38 prosenttia ja on ennätyskorkealla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Jos he arvelevat, että perheenjäseniä erotetaan toisistaan, he eivät tule, Trump sanoi.

Washington Postin tietojen mukaan Trumpin hallinto ei ole palaamassa tismalleen samaan toimintamalliin, mikä oli käytössä keväällä. Lehti kertoi perjantaina mallista, jossa turvapaikkaa hakevat perheet pidätettäisiin ensin 20 päiväksi. Sen jälkeen vanhemmat voisivat joko odottaa siirtolaisuusprosessin etenemistä yhdessä lasten kanssa tai antaa heidän mennä erillisiin laitoksiin, ja sukulaiset tai muut edunvalvojat voisivat yrittää saada lapsia huostaansa.