Ulkomaat

Air Indian matkustajakone törmäsi muuriin kesken nousun – teki hätälaskun Mumbaihin

Julkaistu:

Intia
Kone oli lähdössä Intian eteläosissa sijaitsevasta Tiruchirappallin kaupungista kohti Dubaita.
Air Indian lento IX 611 oli lähdössä Intian eteläosissa sijaitsevasta Tiruchirappallin kaupungista kohti Dubaita torstaina 130 matkustajaa ja kuusi miehistön jäsentä kyydissään.

Nousu ei kuitenkaan sujunut odotetusti, sillä Boeing 737 -mallin matkustajakone törmäsi nousun aikana lentokentän muuriin. Koneen pohja vaurioitui jonkun verran rytäkässä ja se määrättiin laskeutumaan Mumbaihin. Uutistoimisto ANIn Twitterissä julkaisemien kuvien mukaan myös muurista irtosi pala törmäyksen seurauksena.
Kone teki Khaleej Times -lehden mukaan vaurioista huolimatta onnistuneen hätälaskun Mumbaihin. Lehden mukaan matkustajat kuljetettiin Mumbaista Dubaihin toisella lentokoneella.

Asiasta uutisoi myös BBC, jonka tietojen mukaan koneen kaksi pilottia on siirretty pois työtehtävistään ainakin siihen saakka, kun onnettomuuden tutkinta kestää. Molemmilla miehillä on yli 6 500 tunnin lentokokemus.
Kyseessä oli lyhyen ajan sisään jo toinen ikävä lentotapaus Intiassa, sillä vain muutamaa viikkoa yli 30 ihmistä sai korva- ja nenäverenvuotoa, kun lentäjät unohtivat säätää matkustamon ilmanpainetta Jet Airways -yhtiön lennolla Mumbaista Jaipuriin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Valtion omistama Air India on yksi Intian vanhimmista lentoyhtiöstä, mutta se on kärsinyt BBC:n mukaan talousvaikeuksista vuodesta 2007 lähtien.

Maan hallitus hyväksyi kesäkuussa 2017 suunnitelmat yhtiön yksityistämisestä, mutta ostajia ei ole ollut jonoksi asti, sillä ostajan kontolle jäisi myös yli neljän miljardin euron velan.