Ulkomaat

Melania Trump antoi ABC:lle harvinaisen erikoishaastattelun – ”Voisin sanoa olevani maailman kiusatuin ihminen”

Julkaistu:

Perjantai-iltana Yhdysvaltain aikaa lähetettävässä haastattelussa maan ensimmäinen nainen kommentoi muun muassa seksuaalisen ahdistelun vastaista #MeToo-liikettä. ABC julkaisi haastattelusta paloja ennakkoon.
Yhdysvaltain presidentin puoliso Melania Trump on antanut harvinaisen erikoishaastattelun ABC Newsille. Haastattelu tehtiin ja kuvattiin hänen ollessaan vielä taannoisella Afrikan-kiertomatkallaan, ja se esitetään kokonaisuudessaan kanavalla perjantai-iltana Yhdysvaltain aikaa.


ABC on julkaissut jo haastattelusta muutamia otteita etukäteen. Niissä Yhdysvaltain ensimmäinen nainen muun muassa paljastaa, ettei luota kaikkiin miehensä Donald Trumpin hallinnossa työskennelleisiin.

Kun kirjeenvaihtaja Tom Llamas kysyi Trumpilta, onko presidentin hallinnossa edelleen ihmisiä, joihin tämä ei luota, Trump vastasi ”kyllä”. Hän kertoi myös sanoneensa asiasta miehelleen sekä antavansa tälle muutenkin rehellisen mielipiteensä asioista, joskin tämä tekee sitten mitä haluaa.

– On vaikeampaa hallita. On aina varmistettava selustansa, Trump kuvaili miehensä kohtaamia haasteita.
Trump on keskittynyt ensimmäisen naisen asemassaan muun muassa kampanjoimaan verkossa tapahtuvaa kiusaamista vastaan. Llamas kysyi Trumpilta, onko hänellä taustallaan joku oma kokemus, joka on johtanut tämän aihealueeseen keskittymiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Voisin sanoa olevani maailman kiusatuin ihminen, Trump sanoi.

– Yksi heistä – jos katsotaan todella, mitä ihmiset ovat sanoneet minusta, ensimmäinen nainen tarkensi toimittajan tartuttua väitteeseen.
Trump kommentoi haastattelussa myös maailmalla vuoden ajan levinnyttä, seksuaalisen ahdistelun vastaista #MeToo-kampanjaa. Hän kertoi tukevansa kampanjassa mukana olevia naisia, mutta ilmaisi huolensa sen yhteydessä esiintyvistä julkisista syytöksistä.

– Tuen näitä naisia – heitä täytyy kuulla. Meidän täytyy tukea heitä. Ja myös miehiä, ei ainoastaan naisia.
Trumpin mukaan syytöksiä esittävien tulisi esittää vahvoja todisteita väittämistään tapahtumista.

– Ei voi vain sanoa jollekin ”olin seksuaalisen ahdistelun kohde” tai ”sinä teit sen minulle”. Koska joskus media menee liian pitkälle ja tapa, jolla se esittää asian, ei ole oikea. Se ei ole oikein, Trump sanoi.
Myös Donald Trump on joutunut useiden ahdistelusyytösten kohteeksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt