Ulkomaat

Pysäyttävä raportti ilmaston­muutoksesta: Maailmalla on 11 vuotta aikaa

Julkaistu:

Ilmasto
IPCC-tiedeyhteisö asettaa maanantaina julkaistavassa raportissa vuoden 2030 määräajaksi, jolloin rajut päästöleikkaukset pitää olla tehty.
Maailmalla on enää 11 vuotta aikaa.

Siinä ajassa, eli vuoteen 2030 mennessä, kasvihuonekaasupäästöjen kasvu pitäisi pysäyttää, jotta ilmaston lämpenemisen haitalliset vaikutukset saataisiin edes jotenkin hallintaan. Se on mahdollista, mutta käyttöön pitää ottaa mullistavia keinoja, joilla päästöt saadaan turvalliselle tasolle.

Suunnilleen näin lausuu hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC varhain maanantaina Suomen aikaa julkaistavan raportin yhteenvedossa, jonka sanamuotoja sorvataan viime hetkeen asti kokouksessa Etelä-Korean Incheonissa. Raportin yksityiskohdat pidetään tiukasti salassa loppuun asti, mutta kokouksessa paikalla oleva Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Heikki Tuomenvirta vahvistaa IS:lle ennakkotietoja keskeisistä teemoista.

– Jos maapallon lämpötilan nousu halutaan rajata 1,5 asteeseen, päästöt on käännettävä vuoteen 2030 mennessä jyrkkään laskuun, muotoilee Tuomenvirta, joka toimii myös Suomen IPCC-työryhmässä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
  • Katso jutun alussa olevalta videolta, mistä ilmastonmuutos johtuu


IPCC:n uusi raportti on Pariisin ilmastosopimuksen jälkeinen toimeksianto, jossa tarkastellaan sitä, mitä maapallolle ja ihmiskunnalle tapahtuu, jos keskilämpötila nousee 1,5 astetta teollistumista edeltävään aikaan eli vuoteen 1850 verrattuna. Pariisin sopimuksessa tavoitteeksi asetettiin nousun pysäyttäminen alle 2 asteeseen, mutta tavoitetta on esitetty ruuvattavaksi tiukemmaksi, koska muuten erityisesti alavien saarivaltioiden ja rannikkokaupunkien on arveltu kärsivän merenpinnan noususta ja rajuista myrskyistä.

– Neljä vuotta tutkimusta, raportilla on ollut noin sata kirjoittajaa eri tieteenaloilta, se on ollut kahdesti lausuntokierroksella ja kommentteja on tullut 40 000, Tuomenvirta luettelee maailman johtavien ilmastotieteilijöiden työtä Global Warming of 1,5°C -raportin koostamisessa.

Lue lisää: Pääkirjoitus: Ilmastoraportista ei pidä menettää yöunia

Arviolta 20–30-sivuisen yhteenvedon odotetaan listaavan ilmaston lämpenemisen vaikutuksia ihmiskunnalle ja ekosysteemille ja erittelevän 1,5 ja 2 asteen lämpenemisen vaikutusten eroja esimerkiksi eläinlajien säilymisen kannalta.

 

Tarvitaan suuria muutoksia energian tuotantoon ja kulutukseen ja esimerkiksi maankäyttöön.

Raportin päätehtävä on linjata keinoja, joihin maailman valtioiden pitäisi ryhtyä lämpötilan nousun pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen – siinä määrin kuin se ylipäätään enää on mahdollista. Tiedeyhteisön mukaan lämpenemisen kielteisiä vaikutuksia voidaan vielä välttää eri toimenpiteillä, mutta osittain taistelu on hävitty.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Koska lämpötila on jo nyt noussut yhden asteen, raportissa käydään läpi sitä, miten vaikutuksiin sopeudutaan ja mitä haasteita on edessä, Tuomenvirta selittää.

Etukäteen on arvioitu, että kova­sanaisin osio raportissa on keino­valikoima, joka maailman pitäisi tieteen­tekijöiden mukaan ottaa käyttöön 1,5 asteen tavoitteessa. Suositusten arvellaan menevän huomattavasti pitemmälle kuin mihin esimerkiksi valtiot ovat Pariisin ilmasto­sopimuksessa toistaiseksi sitoutuneet.

IPCC:n kokous­pöydällä on Business Insider -lehden mukaan muun muassa ehdotus, jonka mukaan hiilen käyttöä pitäisi vähentää kolmannekseen nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Halusta toteuttaa tällainen muutos ei ole tällä hetkellä mitään merkkejä, kun hiilen käyttöä päin­vastoin lisätään joillain alueilla maailmassa.

Lue lisää: ”Tuomiopäivän jäätiköt” sulavat odotettua nopeammin – tällaisen tapahtumien vyöryn se voisi saada maapallolla aikaan


Donald Trumpin Yhdysvallat pullikoi vastaan ilmastotyössä, mutta poliittinen tilanne ei Tuomenvirran mukaan ole näkynyt Etelä-Korean kokouksessa, jossa pitäydytään tiukasti tieteessä. Oman mausteensa tuo kuitenkin hänen mukaansa se, että raportti on ilmastoneuvotteluiden tilaama, ja se tulee käsittelyyn Katowicen neuvotteluissa joulukuun alussa.

– Uusia jännitteitä on havaittavissa aiempaan verrattuna, Tuomenvirta sanoo.


Vaikka raportti ei anna eritellysti ohjeita eri maiden toiminnalle. Tuomenvirta arvioi, että sitä luetaan hyvin eri tavalla eri puolilla maailmaa. Alavat saarivaltiot tulkitsevat sitä eri lailla verrattuna niihin maihin, joissa hyvinvointi riippuu fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Suomen kaltaisille maille hän veikkaa raportin suurimman merkityksen olevan ehdotuksissa, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

– Tarvitaan suuria muutoksia energian tuotantoon ja kulutukseen ja esimerkiksi maankäyttöön, kun tulevaisuudessa pitää kyetä sitomaan hiilidioksidia maaperään, Tuomenvirta mainitsee esimerkkinä.

Lue lisää: Ilmastoasiantuntijoilta vakava varoitus: 2 asteen lämmönnousu voi sulattaa Antarktiksen – maapallo lämpenemässä 4–5 astetta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt