Ulkomaat

Mies ajoi katumaasturilla väkijoukkoon Kiinassa – ainakin 9 kuoli ja 46 loukkaantui

Julkaistu:

Tapaus sattui keskiviikkoiltana Hunanin provinssissa sijaitsevassa Hengyangin kaupungissa.
Ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut ja 46 loukkaantunut auton syöksyttyä aukiolla olleeseen väkijoukkoon Kiinan Hunanin provinssissa keskiviikkoiltana. Asiasta uutisoivat muun muassa Reuters ja AFP Hengyangin kaupungin paikallisviranomaisten antamiin tietoihin perustuen.
Poliisi otti kiinni katumaasturilla liikkuneen, noin 40-vuotiaan miehen paikan päältä. Valtion uutissivustolla julkaistun raportin mukaan viranomaisten antamiin tietoihin sopiva mies on ollut aiemmin vangittuna huumerikoksista syytettynä.

Sosiaalisessa mediassa julkaistuissa kuvissa näkyi punainen katumaasturi, jonka puskuri oli hajalla. Hetken aikaa verkossa levisi myös tilanteesta kuvattuja videoita, mutta ne katosivat nopeasti.
Valtion tiedotusvälineissä julkaistuissa kuvissa näkyi useita maassa makaavia uhreja, joita sivulliset yrittivät auttaa. Ainakaan toistaiseksi mediassa ei ole näkynyt viitteitä siitä, että viranomaiset pitäisivät tekoa terrorismiin liittyvänä.