Ulkomaat

Metallinen grillivarras lävisti puumajasta pudonneen pikkupojan pään – lääkärit kuvailivat pelastumista ihmeeksi

Julkaistu:

Sunnuntaina monimutkaisen ja riskialttiin leikkauksen läpi käynyt Xavier Cunningham, 10, pelaili sairaalavuoteellaan konsolipelejä jo maanantaina. Hänen uskotaan toipuvan erikoisesta koettelemuksestaan täysin.
Yhdysvalloissa ryhmä kirurgeja on onnistunut pelastamaan koulupojan hengen sen jälkeen, kun 30-senttinen, metallinen grillivarras oli lävistänyt hänen päänsä. Tapauksesta uutisoivan Washington Postin mukaan onnettomuus sattui, kun Xavier Cunningham, 10, oli leikkimässä kavereineen naapuripihan puumajassa Missourin osavaltiossa sunnuntaina.
  • Tapauksesta kertova uutisvideo on katsottavissa yllä.
Lapset olivat huomanneet puumajassa suuren ampiaispesän. Tikkaitten ylimmällä askelmalla seissyt Xavier yritti hätistellä yhtä ampiaista kimpustaan, kun hän menetti tasapainonsa ja putosi kasvot edellä alas.

Xavierilla kävi äärimmäisen huono tuuri, sillä hän putosi suoraan päin grillivarrasta, jonka hän oli hetkeä aiemmin kavereineen tökännyt maahan pystyyn. Varras lävisti pojan posken ja porautui läpi hänen kallonsa.


Isäpuolensa Shannon Millerin mukaan Xavier lähti juoksemaan kotiaan kohti varras kasvoistaan törröttäen. Samaan aikaan myös ampiaiset pörräsivät pojan kimpussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Hän sanoi tuntevansa kasvoissaan jotakin kuumaa ja polttavaa, ja silloin hän näki vartaan pään ja tajusi heti, mitä oli tapahtunut, Miller kertoi Washington Postille.

– Ottakaa ne pois minusta! Ottakaa ne pois minusta! Xavier huusi juostessaan isäpuolensa mukaan.

Mies epäili, että tässä vaiheessa ampiaisten pistot aiheuttivat pojalle kipua varrasta enemmän. Varras ei puhkaissut Xavierin ihoa niskan puolelta, ja onnea oli matkassa siinä suhteessa, että se ohitti myös kaikki suuret verisuonet.

Ensimmäinen sairaala ei kyennyt auttamaan

Miller ei ollut onnettomuuden sattuessa kotona, mutta Xavierin äiti Gabrielle Miller kiidätti poikansa lähimpään, Harrisonvillessä sijaitsevaan sairaalaan, jossa lääkärit eivät kuitenkaan kyenneet hoitamaan hänen erikoislaatuista vammaansa. Xavier toimitettiin ambulanssilla Kansas Cityn yliopistolliseen sairaalaan.

Lääkärit ryhtyivät suunnittelemaan leikkausta, mutta Xavier joutui viettämään yön varras päässään. Äiti ja isäpuoli valvoivat vierellä varmistamassa, ettei poika yrittäisi vetää sitä pois.

– Se oli vaikein paikka, isäpuoli kertoi.

Hänen mukaansa Xavier heräili muutaman minuutin välein ja kyseli, onko hän kuollut vai edelleen elossa.


Aamulla eri aloihin erikoistuneiden kirurgien armeija aloitti äärimmäisen riskialttiin leikkauksen, jossa varras onnistuttiin kuitenkin lopulta irrottamaan Xavierin päästä.

– Onko se poissa? Onko se poissa? kuuluivat leikkauksen jälkeen heränneen Xavierin ensimmäiset sanat Millerin mukaan.

Sairaalan endovaskulaarisen neurokirurgian johtaja Koji Ebersole kertoi, että Xavierin ääni saattaa muuttua jonkin verran, sillä varras osui lähelle hänen äänihuuliaan. Muita pysyviä vammoja ei hänen mukaansa olisi pojalle jäämässä, ainakaan tämän hetken tietojen mukaan.

Ebersole kuvaili tapausta äärimmäisen poikkeukselliseksi, etenkin sen vuoksi, että poika pysyi hereillä ja elossa sekä kykeni puhumaan siitä huolimatta, että varras upposi niin syvälle hänen kalloonsa. Missourin naapuriosavaltiossa Kentuckyssä ilmestyvän Lexington Herald-Leaderin mukaan lääkärit ovat sanoneet Xavierin pelastumista ihmeeksi.

Xavier toipuu edelleen sairaalassa, mutta hänen odotetaan pääsevän kotiin vielä tämän viikon kuluessa. Fox Newsin mukaan Xavier pelasi jo maanantaina sairaalassa konsolipelejä ja vitsaili perheensä kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt