Suomalaissukuinen Elizabeth nousi lennolle 11. syyskuuta 2001 – viimeinen puhelu: ”Hei äiti. Meidät on kaapattu”

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Syyskuun 11. päivän iskujen uhrien joukossa oli myös suomalaissukuinen Elizabeth Wainio.
Minä rakastan sinua!

Se oli ainoa, mitä Elizabeth osasi sanoa suomeksi. Hän halusi sanoa sen aina suomeksi, koska hänestä se kuulosti kauniimmalta kuin englanniksi. Samoin suomalaisin sanoin oma äitini vastasi pojantyttärelleen, kun Elizabeth oli vielä lapsi.

Ben Wainio, 66, on hetken hiljaa. Hän muistaa yhä Elizabethin pikkutyttönä isoäidin luona syömässä tytön rakastamia ”suomalaisia pannukakkuja”.

Terrori-iskuissa Yhdysvaltoihin 11.9.2001 ei kuollut ketään Suomen kansalaista, mutta yksi amerikansuomalaisista suvuista menetti oman rakkaansa.

Honor Elizabeth Wainio oli 27-vuotias kuollessaan United 93 -lennon murskautuessa pellolle Pennsylvaniassa.

Lue lisää: 9/11-iskuista 17 vuotta: United 93 -lennon muistomerkki vihittiin käyttöön Pennsylvaniassa


Lento 93 oli viimeinen kaappareiden yhä hallussa olleista neljästä koneesta tiistaina aamupäivällä 11. syyskuuta.

Kaikki sen matkustajat tiesivät jo aiempien kaapattujen koneiden itsemurhasyöksyistä päin WTC-torneja New Yorkissa ja Pentagoniin Washingtonissa.

Siksi myös Elizabeth tiesi, että hän tuskin tulee selviämään elossa.

– Minuun sattuu, koska tämä tulee olemaan teille paljon vaikeampaa kuin minulle, olivat yhdet Elizabethin viimeiset sanat, kun hän soitti äitipuolelleen, vaimolleni Esther Heymannille, kertoo Elizabethin isä Ben Wainio Ilta-Sanomille antamassaan ainutlaatuisessa haastattelussa.


– En ole enää viime vuosina halunnut puhua tästä julkisuudessa, mutta kun haastattelupyyntö tuli Suomesta, päätin tehdä poikkeuksen, Wainio perusteli.

Vielä syyskuun ensimmäisellä viikolla 2001 Elizabeth oli rentoutunut Seinejoen varrella Pariisissa. Elämä hymyili.

Vain 27-vuotiaana hän oli edennyt urallaan rakettimaisesti. Elizabeth aloitti Discovery Channel -yhtiön liikkeenjohtajana ensin kotikaupungissaan Baltimoressa, mutta eteni kahdessa vuodessa New Yorkin ja New Jerseyn aluepäälliköksi.

Elizabeth palasi Pariisista 9. syyskuuta ja alkoi valmistella työmatkaansa San Franciscoon Kaliforniaan. Pariisi oli silti lumonnut nuoren naisen.

– Mitä muuta maailmassa voi olla enää Pariisin jälkeen? hehkutti Elizabeth vanhemmilleen.

 

Hei äiti. Meidät on kaapattu. Soitin hyvästelläkseni.

Tiistaina 11. syyskuuta Elizabeth käveli Newarkin lentokentällä New Jerseyssä lennon United 93 lähtöselvitykseen.

– Kentältä hän soitti ensin isälleen, joka oli jo töissä ja sitten vielä minulle. Elizabeth kertoi, että nyt tuli viimeinen kuulutus mennä sisään koneeseen, joten hän sanoi soittavansa sitten kun on perillä San Franciscossa, Heymann kuvailee painajaispäivän aamua.

United 93:n lennolla Elizabeth istui rivillä 11. Hänen vieressään istui Lauren Grandcolas. Vain muutamaa riviä edempänä istuivat neljä terroristia odottaen oikeaa hetkeä.

Lento 93 oli jo lähtiessään 40 minuuttia myöhässä, ja kun se lopulta pääsi nousemaan, vain minuutteja myöhemmin ensimmäinen kaapatuista koneista törmäsi päin WTC:tä. United 93:ssa olleet terroristit kaappasivat koneen noin 40 minuuttia noususta.


Kotonaan Catonsvillessa Marylandissa ollut Heymann laittoi television päälle ja seurasi kauhistuneena uutisia WTC-iskuista. Hän soitti miehelleen purkaakseen järkytystään. Puhelun jälkeen uutisissa kerrottiin koneen iskeytyneen Pentagoniin.

– Silloin ymmärsin, että jos kuulen jotain Elizabethista pian, ovat ne huonoja uutisia, koska hänen piti olla puolimatkassa Yhdysvaltoja lentokoneessa.

Pian kaappauksen alkamisen jälkeen alkoivat koneen matkustajat soitella omaisilleen kännyköillään ja koneen istuinten selkänojiin sijoitetuilla puhelimilla. Matkustajat saivat kuulla karmivan totuuden: kolme kaapattua konetta oli iskeytynyt WTC:n torneihin ja Pentagoniin.

Matkustajat tajusivat kohtalonsa. Osa matkustajista alkoi suunnitella, miten he voisivat nujertaa terroristit.

Lue myös: WTC-iskut: He tiesivät kuolevansa ja nousivat vastarintaan

Grandcolas soitti ensin istuinpuhelimella omaisilleen ja ojensi sen jälkeen luurin Elizabethille.

– Sinunkin on parasta soittaa läheisillesi.


Esther Heymann puhui jälleen miehensä kanssa puhelimessa, kun se hälytti toisen puhelun olevan tulossa. Heymann laittoi miehensä linjalle odottamaan ja vastasi. Hänen pahin pelkonsa toteutui.

– Hei äiti. Meidät on kaapattu. Soitin hyvästelläkseni, kuului linjalta Elizabethin rauhallinen, mutta pelosta tukahtunut ääni.

– Tiedätkö, mitä oikein tapahtuu? Elizabeth kysyi.

– En, vastasi äitipuoli, sillä hänen ensimmäinen ajatuksensa oli koettaa rauhoittaa ja lohduttaa Elizabethia kertomatta totuutta.

Mutta Elizabeth tiesi jo. Heymann kehotti Elizabethia tarttumaan vieressä istujaa kädestä.

– Koeta keskittyä tähän hetkeen. Emme voi vielä tietää, miten tässä käy. Katso ikkunasta kauniin sinistä taivasta ja ota muutama syvä henkäys, äitipuoli rauhoitteli.


Elizabethin hengitys muuttui syvemmäksi, rauhallisemmaksi, kuuli Heymann.

Hän jatkoi rauhoittavaa puhumista Elizabethille koko 11 minuuttia kestäneen puhelun ajan. Elizabeth oli pitkiä aikoja hiljaa ja sanoikin, että ”minun pitäisi puhua, istun tässä vain hiljaa, enkä edes puhu”.

– Ei meidän tarvitse puhua, ollaan vain yhdessä, Heymann vastasi.

Elizabeth oli taas hiljaa pitkän aikaa ja lausui:

– Omi ja mummi odottavat minua.

Hän tarkoitti isoäitejään, jotka molemmat olivat jo edesmenneet.

 

Nyt he ovat valmiita ryntäämään kohti ohjaamoa. Minun täytyy mennä. Rakastan sinua. Hyvästi!

Äitipuoli tajusi, että Elizabeth oli irtautunut ruumiistaan ja suuntasi kohti jotain hyvää. Hän oli antanut itselleen rauhan.

– Nyt he ovat valmiita ryntäämään kohti ohjaamoa. Minun täytyy mennä. Rakastan sinua. Hyvästi!

Elizabeth sulki puhelimen. Kello oli hieman yli 10 aamulla.

Kello 10.03 United 93 syöksyi maahan Shanksvillessä Pennsylvaniassa.

Kaikki koneessa olleet 33 matkustajaa, 7 miehistön jäsentä ja neljä kaappaajaa kuolivat.

Vankat suomalaisjuuret

Ben Wainio kertoo IS:lle, että hänen perheessään suomalaiset juuret ovat syvällä ja niistä on aina kerrottu myös lapsille. Suomessa hän ei kuitenkaan ole vielä käynyt.

Wainion äidin ja isän vanhemmat olivat muuttaneet toissa vuosisadan vaihteessa Suomesta Yhdysvaltoihin. Wainion isoäiti Fiina Visti syntyi Kortesjärvellä, silloisessa Vaasan läänissä 1888. Kymmenvuotiaana hän muutti perheineen pieneen Twilightin kaivoskaupunkiin Pennsylvaniassa.

Fiina meni vain 15-vuotiaana naimisiin toisen suomalaissiirtolaisen, Victor George Elomäen kanssa 1903. Perhe sai kuusi lasta. Vanhemmat työskentelivät isolla maatilalla. Victorin kuoltua keuhkokuumeeseen 1925 jäi Fiina kuuden lapsen yksinhuoltajaksi. 1944 hän meni naimisiin pitkäaikaisen tuttavansa, Henry Sutisen kanssa. Fiina kuoli 1951.


– Fiina oli paljon mukana suomalaissiirtolaisten toiminnassa Baltimoren Finn Hallilla. Muistan kun äitimme kanssa asuimme alueella, jossa käytännössä kaikki naapurit olivat suomalaisia. Nyt siellä asuu lähinnä kreikkalaisia, Ben Wainio kertoo.

Wainion isä Francis Wainio oli syntynyt New Castlessa Pennsylvaniassa. Hänen molemmat vanhempansa olivat suomalaissiirtolaisia.

Nuorena Francis oli innokas koripallon pelaaja. Hänen joukkueensa voitti kahdesti, 1937 ja -38 Yhdysvaltain kansallisen amerikansuomalaisten koripallomestaruuden.

Elizabeth kasvoi lapsuutensa kuullen paljon tarinoita suomalaisista isoisovanhemmistaan. Läheisin hänelle oli Ben Wainion äiti Eleanor. Isoäidiltään Elizabeth oppi myös, miten sanotaan suomeksi ”minä rakastan sinua”.

– Itse muistan kuinka omalla isoäidilläni oli joka aamu tapana tehdä meille suomalaisia pannukakkuja. Minäkin opin niiden tekemisen ja laitoin niitä Elizabethille. Hän rakasti niitä. Mutta kun hän yritti itse tehdä pannukakkuja, tuli niistä joko liian ohuita tai ne kärähtivät, Wainio naurahtaa.

 

Silloin ymmärsin, että jos kuulen jotain Elizabethista pian, ovat ne huonoja uutisia, koska hänen piti olla puolimatkassa Yhdysvaltoja lentokoneessa.

Aina kun Elizabeth sekä hänen siskonsa Sarah ja veli Tom kävivät vanhempiensa luona, kuuluivat ruokapöytään suomalaiset pannukakut.

Ben Wainio asuu vain kolmen tunnin ajomatkan päässä Shanksvillestä, jonne United 93 tuhoutui. Hän kertoo vuosien varrella vierailleensa paikalla lukuisia kertoja, joskus jopa 10 kertaa vuodessa.

Wainio sanoo Elizabethin rakastaneen juuri Pennsylvaniaa ja sen luontoa. Hänen suomalaisisoisovanhempansa työskentelivät alueen hiilikaivoksilla ja kuin kohtalon oikusta, United 93 murskautui juuri yhden, jo suljetun hiilikaivoksen päälle.

– Elizabethin menettäminen tulee olemaan raskas asia loppuikäni. Minua ehkä hieman helpotti 9/11-tapahtumien laajuus. Se, kuinka Elizabeth oli osa sitä.


Syyskuun 10. päivä Shanksvillessä avataan muistomerkkialue United 93:n uhreille. Ben Wainio on ollut yksi muistomerkkihankkeen puuhamiehistä ja toivoo myös suomalaisilta tukea sille.

– Tänä vuonna olemme myös paikalla, mutta koska on 10-vuotispäivä, tuntuu se jo ennalta kaksi kertaa raskaammalta. Siksi tämä käynti jäänee minulta viimeiseksi. On tullut aika toteuttaa Elizabethin viimeinen toive, kertoo Ben Wainio vakaalla äänellä.

Kun Elizabeth koneesta soittaessaan sanoi, kuinka vaikeata hänen kuolemansa tulee olemaan meille, päätti hän silti lauseensa sanoihin ”jatkakaa elämäänne”.

Juttukokonaisuus on julkaistu ensimmäisen kerran Ilta-Sanomissa 20.8.2011, kun syyskuun 11. päivän terrori-iskuista tuli kuluneeksi 10 vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt