Venäläinen etsintäryhmä esitti hurjan väitteen: ”Suomi tiesi Stalinin vainojen uhrien haudoista ja käytti niitä itse sotavankien hautaamiseen”

Julkaistu:

Professori Sergei Verigin väitti Moskovassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että Suomi vaikeni tahallaan Sandarmohin joukkohaudoista, koska käytti hautoja itse osana Suur-Suomi -projektiaan.
Venäläinen etsintäryhmä järjesti perjantaina Moskovassa tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin alustavia tuloksia ”Suomen teloittamien sotavankien” etsinnöistä Sandarmohissa.

Petroskoin yliopiston professori Sergei Verginin kertoi päätyneensä arkistomateriaalien perusteella ”tieteelliseen hypoteesiin”, jonka mukaan suomalaiset käyttivät nimenomaan Sandarmohia sekä tarkoituksella surmaamiensa tai muuten menehtyneiden neuvostoliittolaisten sotavankien hautaamiseen jatkosodan aikana.


Veriginin myönsi, että Suomi on toimittanut Neuvostoliitolle ja sittemmin Venäjälle tarkkoja tietoja teloitetuista sekä nälkään ja sairauksiin kuolleista sotavangeista, mutta yksi tieto on hänen mukaansa jäänyt puuttumaan.

– Me emme tiedä, minne nämä kuolleet sotavangit on haudattu Itä-Karjalan alueella. Sitä tietoa Suomi ei ole meille koskaan kertonut, Verigin väitti tiedotustilaisuudessa.

Veriginin mukaan onkin hyvin mahdollista, että Suomi ryhtyi jatkosodan aikana käyttämään nimenomaan Sandarmohia neuvostoliittolaisten sotavankien joukkohautapaikkana.


Veriginin mukaan Suomi mitä ilmeisimmin tiesi Sandarmohissa olevista 1930-luvun neuvostovainojen joukkohaudoista, mutta vaikeni niistä tahallaan vuosina 1941–44 miehittäessään Itä-Karjalaa. Vaikeneminen selittyy hänen mukaansa sillä, että Suomi aikoi itse jäädä pitkäksi aikaa Karhumäen alueen valloittajaksi.

– Se oli osa Suur-Suomi-hanketta. Suomalaiset alkoivatkin itse haudata neuvostoliittolaisia sotavankeja sinne, koska se oli kätevä paikka, Verigin väitti.

Sandarmoh on helposti kaivettavaa hiekkamaastoa, joten Veriginin mukaan Suomi otti NKVD:n käyttämät hautapaikat käyttöönsä samaan tapaan kuin Suomi ryhtyi käyttämään Karhumäen alueella olleita neuvostoliittolaisten rakentamia vankileirejäkin Itä-Karjalan miehityksensä aikana.

– Suomalaiset löysivät Sandarmohista helpon paikan, jonne he alkoivat haudata ei ainoastaan teloitettuja vaan myös muulla tavoin kuolleita sotavankeja, Verigin selitti.

Veriginin mukaan Sandarmohin sijainti jatkosodan rintamalinjan läheisyydessä oli myös kätevä suomalaisille, sillä lähistön taisteluiden vuoksi siviileillä ei ollut pääsyä alueelle, joten hautaaminen saatettiin suorittaa salassa.


Sandarmohin joukkohaudat syntyivät Stalinin vainojen aikana 1937–38, kun arviolta yli 7 000 ihmistä ammuttiin sinne poliittisista syistä muu muassa kansanvihollisiksi epäiltyinä. Uhreista noin 800 on suomalaisia kommunisteja, jotka olivat menneet Neuvostoliittoon rakentamaan kommunistista ihanneyhteiskuntaa.

Yleinen käsitys sekä Suomessa, maailmalla että Venäjällä on, että kukaan ei tiennyt kyseisistä erittäin tarkkaan salatuista ja naamioiduista haudoista ennen kuin vuonna 1997, jolloin venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial paljasti ne arkistolähteiden perusteella Neuvostoliiton jo kaaduttua.

Sandarmohissa suoritettiin tuolloin myös kaivauksia, joissa suuren työn teki petroskoilainen historianharrastaja Juri Dmitrijev. Venäjällä on parhaillaan menossa jo toinen rikostutkinta Dmitrijeviä vastaan: hän istuu yhä vangittuna lapsipornosta epäiltynä. Dmitrijevin lähipiiri on vakuuttunut, että oikeusjuttu häntä vastaan on tekaistu ja sen tavoitteena on ainoastaan mustamaalata Memorialin työtä ja auttaa hämärtämään Sandarmohin sekä Stalinin vainojen historiaa nykyvenäläisten silmissä.


Sotavankien surmia tutkinut Helsingin dosentti Antti Kujala pitää mahdottomana, että Suomi olisi tiennyt Stalinin vainojen joukkohaudoista jatkosodan aikana. Mikäli niistä olisi tiedetty, Suomi olisi hänen mukaansa takuuvarmasti käyttänyt tiedon hyväkseen omassa sotapropagandassaan Stalinia ja Neuvostoliittoa vastaan. Näin teki esimerkiksi Saksa teki tiedottaessaan Katynin joukkosurmasta, jossa Neuvostoliitto oli tappanut puolalaisia upseereja ja intelligentsijaa.

Yhtä lailla Kujala pitää mahdottomana, että Suomi olisi teloittanut Sandarmohissa neuvostoliittolaisia sotavankeja tai haudannut sinne jo surmansa saaneita. Kujala pitääkin venäläisen etsintäryhmän työtä poliittisena projektina, jonka johtopäätökset oli tehty jo ennen Sandarmohista ylös kaivettujen jäänteiden etsintää.

Lue lisää Kujalan arvioista: Suomalainen sotavankitutkija Venäjän ”teloituskaivauksista”: Tekaistut väitteet, poliittinen hanke