Suomalainen sotavankitutkija Venäjän ”teloituskaivauksista”: Tekaistut väitteet, poliittinen hanke

Julkaistu:

Helsingin yliopiston dosentin mukaan kyseessä näyttää olevan poliittinen hanke, jonka johtopäätökset oli määritelty jo ennen kaivauksia.
Mikään Venäjällä esitetyistä väitteistä liittyen suomalaisten rooliin Sandarmohin teloittajina ei pidä paikkaansa, arvioi Suomen sotavankisurmia tutkinut Helsingin yliopiston dosentti Antti Kujala. Hänen mukaansa kyseessä näyttää olevan poliittinen hanke, jonka johtopäätökset oli määritelty jo ennen kaivauksia.

– Kaikki vaikuttaa olevan tekaistua. Tullaan muutamaksi päiväksi etsimään jäänteitä ja heti löydetään se, mitä on tultukin hakemaan. Tällä operaatiolla halutaan viedä pois huomio Stalinin murhaamista ihmisistä ja viedä uskottavuus Memorial-järjestöltä, Kujala arvioi.

Kujalan mukaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että Sandarmohissa voisi olla tuhansia tai satoja Suomen surmaamia neuvostovankeja.

Suomi tutki heti jatkosodan päätyttyä sotavankien kohtalot, sillä myös Neuvostoliitto vaati sitä rauhansopimuksessa. Armeija ja Punainen risti pitivät varsin tarkkaa kirjanpitoa kuolinsyistä ja myös Kansallisarkisto on selvitellyt vankien kohtaloita lisää viime vuosina, joten mitään ”salattua massateloituspaikkaa” ei voi olla.

Virallisten kortistojen mukaan yhteensä 1019 neuvostoliittolaista sotavankia ammuttiin jatkosodan aikana. Kujala arvioi kuitenkin, että tämän lisäksi noin 200 vankia joutui ammutuksi ennen kuin heitä oli ehditty rekisteröidä.

– Sandarmohissa ei voi siis olla tuhansia teloitettuja, koska heitä ei ollut yhteensäkään niin paljon.

Kujalan mukaan suomalaisilla ei ylipäätään ollut tapana ampua sotavankeja massoittain, vaan yksittäisiä vankeja ammuttiin kurinpidon ja muiden vankien pelottelun vuoksi. Suurin sotavankien tiedossa oleva teloitus on noin 50 neuvostosotilaan surmaaminen Karjalan kannaksella heti vangiksi jäämisen jälkeen. Tämäkin tapaus on käsitelty sodan jälkeen avoimessa oikeudenkäynnissä.

– Jos satoja sotavankeja olisi ammuttu yhdessä paikassa, se olisi tullut päämajan tietoon ilmiantojen perusteella tai selvinnyt viimeistään sodan jälkeen.

Kujala muistuttaa, että Suomi on myös tunnustanut avoimesti sotavankien huonon kohtelun. Vangeista kuoli peräti noin kolmasosa lähinnä sairauksiin ja nälkään. Kortistojen mukaan suomalaisten käsissä kuoli noin 19 000 neuvostovankia, mutta Kujalan mukaan luku lienee lähempänä 22 000:ta.

Venäläisten etsijöiden kaivauksissa nyt löytämä vihreä kankaanpalanen ei sekään todista Kujalan mukaan suomalaisten syyllisyydestä. Suomi oli saanut talvisodan aikaan pienen erän englantilaisia mantteleita, mutta niiden väri ei ollut vihreä vaan ruskea.

– Ja jos nyt löydetyillä olisi ollut yllään tällainen mantteli, niin sieltä olisi pitänyt löytyä myös englantilaisia manttelinnappeja, mutta napeista ei ole kerrottu mitään.

Kujalan mukaan englantilaisilla on ollut myös vihreitä mantteleita, mutta niitä on käytetty kesäaikaan naamiointiin. Suomeen toimitettiin sen sijaan talvisotaa varten ruskeita, eikä Kujala tiedä, että niitä olisi ollut jatkosodan aikana käytössä esimerkiksi Itä-Karjalan leireillä.

– Väite vihreistä brittimantteleista on otettu karanneen sotavangin sodanaikaisesta kuulustelusta, joka on Petroskoin arkistossa. Tieto on ilmeisesti väärä.

Kertoman mukaan kaikilla nyt löydetyillä viidellä oletetulla neuvostosotilaalla oli luodinreikä takaraivossaan. Heidän kätensä olivat sidottuina selän taakse ja kaikilla paitsi yhdellä oli ollut jalassaan huopatossut.

– Suomalainen tyyli ei ole ampua noin, vaan se on NKVD:n tyyli. Jos Suomessa tehtiin sotavangin laillinen teloitus, hän katsoi ampujiin päin. Laittomat ampumiset tehtiin yleensä niin, että ammuttiin selkään ja väitettiin vangin yrittäneen esimerkiksi karata, Kujala kertoo.

Venäjällä on myös annettu ymmärtää, että suomalaiset olisivat tienneet Sandarmohin olevan neuvostoliittolaisten käyttämä teloituspaikka, jota he olisivat hyödyntäneet samalla tavoin kuin he hyödynsivät neuvostoliittolaisten rakentamia leirejäkin.

– Jos suomalaiset olisivat löytäneet Sandarmohin joukkohaudat sodan aikana, niin niistä olisi tehty samanlainen kansainvälinen haloo kuin saksalaiset tekivät Katynista. Lisäksi Sandarmoh sijaitsi lähellä rintamalinjaa. Miksi suomalaiset olisivat lähteneet viemään vankejaan sinne haudattavaksi, kun voitiin haudata leirien lähelle?

Venäjällä on väläytelty jo suomalaisten tutkijoiden pyytämistä mukaan selvittelemään väitettyjen Sandarmohin sotavankiteloitusten kulkua. Kujalan mukaan pyyntöön olisi mahdotonta suostua ainakaan näillä lähtötiedoilla.

– Perätön tieto on perätön tieto, ei siitä voi käydä mitään poliittisia neuvotteluja