Kabulissa yli 30 ihmistä kuoli itsemurhaiskussa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kabulissa yli 30 ihmistä kuoli itsemurhaiskussa

Haavoittuneitakin on kymmeniä.

Järkyttyneitä ihmisiä räjähdyspaikalla Kabulissa 15. elokuuta 2018.­

16.8.2018 5:00

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa ainakin 37 ihmistä kuoli itsemurhaiskussa keskiviikkona, kertoo poliisin tiedottaja. Isku tehtiin keskiviikkona iltapäivästä shiiojen asuinalueella sijaitsevaan koulutuskeskukseen.

Keskuksessa oli iskun tapahtuessa sisällä muun muassa yliopistojen pääsykokeisiin valmistautuvia teini-ikäisiä. Poliisin mukaan suurin osa surmansa saaneista oli oppilaita.

Lisäksi yli 40 ihmistä haavoittui iskussa. Poliisin tiedottaja on myös varoittanut, että kuolinuhriluku voi vielä nousta.

Mikään taho ei toistaiseksi ole sanonut olleensa iskun takana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?