Silminnäkijä kuvailee kauhunhetkiä sortuvalla sillalla: ”Ihmiset juoksivat minua kohti avojaloin” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Silminnäkijä kuvailee kauhunhetkiä sortuvalla sillalla: ”Ihmiset juoksivat minua kohti avojaloin”

Päivittäin siltaa kulkeva mies sanoo italialaismediassa sillan tärisseen aamulla poikkeuksellisesti.

14.8.2018 19:34

Silminnäkijät ovat kuvailleet Genovan siltaromahduksen näkyä lohduttomaksi.

– Näin ihmisten juoksevan minua kohti avojaloin ja kauhuissaan, romahduksen nähnyt mies kertoo italialaiselle Corriere della Sera -lehdelle.

La Stampalle puhunut silminnäkijä sanoo, että silta romahti noin 20 metrin päähän hänen autostaan. Hänen mukaansa keskipilari romahti ensin, ja sitä seurasivat loput rakenteet.

  • Alla olevalla videolla näkyy sillan sortuminen.

Ikeaan puolisonsa ja lapsensa kanssa matkalla ollut nainen kertoo La Stampalle reissun reitin muuttuneen, kun tien varrella olevissa valotauluissa ilmoitettiin tien olevan poikki onnettomuuden vuoksi. Perhe oli aluksi luullut, että kyse on tavanomaisesta onnettomuudesta.

– Ymmärsin kauheuden vasta saavuttuani Ikean parkkipaikalle, joka on vain noin puolen kilometrin päässä onnettomuuspaikasta, hän toteaa lehdelle.

Lue lisää: Genovan siltaromahduksen uhriluku nousee – ”Täällä on helvetti”

La Repubblica -lehden toimittaja Matteo Pucciarelli on läsnä onnettomuuspaikalla. Hän kertoo BBC:lle, että sillan alla on 20–30 autoa ja paikalla on parisataa ihmistä auttamassa pelastustöissä. Ihmisiä on löytynyt myös joesta.

– Näyttää kuin pommi olisi osunut kaupunkiin, Pucciarelli sanoo La Repubblicalle.

Massiiviset siltarakenteet sortuivat toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Il Secolo XIX -lehden haastattelema paikallinen kertoo kävelevänsä siltaa pitkin lähes päivittäin ja tuntevansa usein sen heiluvan erityisesti raskaiden ajoneuvojen kulkiessa. Hän oli kulkenut siltaa pitkin kotiin vain puoli tuntia ennen kuin se romahti.

– Tänä aamuna minulla oli tunne, että tämä tärinä oli merkityksellisempää kuin tavallisesti.

Lue lisää: 10 kuvaa kertoo Genovan siltaromahduksen järkyttävän mittakaavan

Uutistoimisto Ansan mukaan silminnäkijät ovat sanoneet salaman osuneen siltaan ennen romahdusta.

Pelastajat ovat kutsuneet tilannetta helvetilliseksi.

Romahtanut Morandi-silta on pituudeltaan yli kilometrin. Italian sisäministerin mukaan onnettomuuden uhriluku on noussut 30:een.

Lue lisää: Video: Genovan moottoritiesilta romahtaa

Lue lisää: Genovalainen Outi järkyttyi: Silta oli hutera jo pitkään – ”Kun rekat ajoivat, vastaantulijat tunsivat sillan heiluvan”

Lue lisää: Raportti paljastaa: Onnettomuussilta tarvitsi jatkavaa huoltoa

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?