Ulkomaat

Uusnatsit marssivat Washingtonissa Charlottesvillen vuosipäivänä

Julkaistu:

Vastamielenosoittajat uskovat, että tänä vuonna ei nähtäisi väkivaltaisuuksia.
Uusnatsit marssivat Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa Charlottesvillen mielenosoitusten vuosipäivänä. Vuosi sitten mielenosoituksissa kuoli yksi ihminen, kun mies ajoi uusnatseja vastustanutta mielenosoitusta päin.

Puoleenpäivään mennessä paikallista aikaa Washingtonin poliisit olivat sulkeneet teitä ja pystyttivät metalliaitoja Valkoisen talon lähistölle.

Uusnatsimielenosoittajat ja heidän vastustajansa ovat kokoontuneet alueelle. Mielenosoituksiin odotetaan satoja ihmisiä.

Yksi vastamielenosoituksen järjestäjistä Kei Pritsker kertoo olevansa optimistinen, että tämän vuoden mielenosoitukset eivät päättyisi väkivaltaisuuksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Se olisi suuri virhe, jos antaisimme fasistien vain kävellä maamme pääkaupunkiin ilman vastustusta, hän sanoi.

Trump ei tuominnut heti äärioikeistolaista väkivaltaa

Vuosi sitten Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia kritisoitiin tapahtuneen aikaan siitä, että hän ei tuominnut yksiselitteisesti äärioikeistolaisten väkivaltaa. Presidentti tuomitsi alun perin väkivallan "molemmilla puolilla" ja sanoi, että molemmilla puolilla oli "hyvin hienoja ihmisiä".

Lausunnon aiheuttaman kohun ja poliittisen painostuksen jälkeen Trump taipui lopulta tuomitsemaan äärioikeistolaisen väkivallan suoraan.

Vuosipäivänä Trump kirjoitti Twitterissä tuomitsevansa "kaikenlaisen rasismin ja väkivallan".
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Charlottesvillen mellakat johtivat järjettömään kuolemaan ja jakautumiseen. Meidän täytyy tulla yhteen kansakuntana. Rauha kaikille amerikkalaisille! Trump kirjoitti.

Lauantaina Charlottesvillessä järjestettiin vuosipäivän kunniaksi rauhanomaisia mielenosoituksia äärioikeistolaisuutta vastaan. Mielenosoittajat laskivat kukkia kuolleen naisen kunniaksi rakentamalleen muistomerkille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt