”Ihmiset ovat todella peloissaan” – jo toinen voimakas maanjäristys viikon sisällä ravisteli Lombokia ja Balia

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Alueelle annettu tsunamivaroitus on peruttu.
Indonesiassa voimakas maanjäristys on ravistanut Lombokin saarta, ja järistyksen takia annettiin tsunamivaroitus, joka kuitenkin myöhemmin peruttiin.

– Lähdin saarella olevalle kukkulalle, kun kaikki muutkin näyttivät säntäävän sinne tsunamihuhujen takia. Täällä istumme yhä. Ihmiset ovat todella peloissaan, ja jälkijäristykset heiluttavat koko nyppylää. Meidänkin saarellamme on tuhoja, mutta on jo pimeää, joten tarkan tilanteen näkee vasta aamulla, kertoo Susanna Pätäri, joka asuu Lombokin vieressä Gili Trawanganin saarella.


– Tsunamivaroitus on ilmeisesti jo peruttu, mutta ei täältä näytä kukaan vielä alas lähtevän, Pätäri lisäsi.

Alla olevassa twiitissä kuvaa Balilta, jossa järistys myös tuntui voimakkaana. Paikalta on raportoitu suurista vaurioista ainakin irtaimistolle.
Lisäksi on kerrottu katujen kärsineen ainakin jonkin verran halkeamista. Tarkempia raportteja tuhoista ei vielä ole.

Yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 7. Järistyksen keskuksen kerrottiin olleen noin 10 kilometrin syvyydessä.


Lombokia ravisutti jo heinäkuun lopulla maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 6,4. Se aiheutti 17 ihmisen kuoleman.

Järistys aiheutti tuolloin maanvyöryjä, jotka jättivät Rinjani-tulivuoren rinteille jumiin yli 500 vaeltajaa ja opasta. Heidät saatiin myöhemmin evakuoitua.


Viimeisin järistys on tuntunut Lombokin ja Gilin saarten lisäksi myös suomalaisturistien suosimalla Balilla. Twitter-kuvat näyttävät Balin lentokentän kattolevyjen pudonneen alas ja tuhoista lentokentän ulkopuolella.

Lentokenttien kerrottiin kuitenkin toimivan normaalisti.