Kreikan metsäpalot roihusivat vain parin kilometrin päässä Suomisten talosta – video paljastaa, miten karua jälkeä palot saivat aikaan

rac

Julkaistu:

Kreikan maastopaloissa on kuollut 74 ihmistä. Suomalaispariskunta odotti autossa aivan palopaikan lähellä, kun poliisi sulki teitä Ateenan itäpuolella riehuvien palojen takia.
Kreikan maastopaloissa on kuollut 74 ihmistä, kertoivat paikalliset pelastusviranomaiset tiistaina alkuillasta Suomen aikaa. Lisäksi ainakin yli 170 ihmistä on loukkaantunut.

Kreikan pelastusviranomaisten edustaja sanoo, että uhriluku ei ole lopullinen. Kuolleiden ja loukkaantuneiden etsintätyöt jatkuvat edelleen.

Maastopalot ovat riehuneet Ateenan lähialueilla. Viranomaisten mukaan Ateenan itäpuolella sijaitseva Matin loma-alue on tuhoutunut liki kokonaan alueella riehuvissa maastopaloissa. Palot koettelevat myös Ateenan länsipuolella sijaitsevaa Kinetan rannikkokylää.

Suomalainen Suomisen pariskunta lomailee parhaillaan Nea Makrin rannikkokaupungissa melko lähellä Ateenaa ja vain muutaman kilometrin päässä Matin kylästä, jonka on kerrottu tuhoutuneen pahoin palojen takia. Pariskunta näkikin maanantai-iltana yhden palopalopaikan läheltä.

– Katseltiin ensin, että onpa kumman näköisiä pilviä taivaalla. Emme heti ymmärtäneet, että ne ovat savua, Erkki Suominen kertoi tiistaina puhelimitse IS:lle.

– Kun tulimme illalla Ateenasta Nea Makriin, huomasimme, että savua nousee aivan tavattomasti. Kun tulimme lähemmäs, alkoi näkyä myös liekkejä, hän kertoo.


Suominen kertoo poliisin sulkeneen tien Rafinan lähistöllä noin kello 21 metsäpalon takia. Hän kertoi aiemmin Helsingin Sanomille, että pariskunta odotti autossa kolme tuntia ennen kuin matka jatkui.

Suominen epäilee, että voimakas tuuli levitti paloa sisämaasta rannikolle.

– Yllättävää oli se, miten laaja paloalue oli. Ajoimme yöllä alueen läpi ja pääsimme loppujen lopuksi kotiin. Pistemäisiä paloja oli siellä täällä, joka paikassa paloi enemmän tai vähemmän, hän kuvailee.


Pariskunnan kukkulan päältä kuvaamalta videolta näkyy, miten suuresta alueesta oli kyse. Toinen videopätkä puolestaan paljastaa, miten karua jälkeä palo sai aikaan, vaikka pahin oli ohi jo aamulla.

– Seuraavana aamuna ajoimme alueen läpi. Aamulla vielä savusi. Myös pieniä liekkejä oli, mutta ei kuitenkaan enää yhtenäistä liekkimerta, Suominen kertoo.

Lue myös: Loimaalaiset Jaana ja Joni lapsineen kesämökillä Kreikan maastopalojen keskellä: ”Aivan hirveää, surettaa kreikkalaisten puolesta”

Pariskunnan meren rannasta vuokraamaan taloon savunhajua ei tullut, vaikka palopaikka ei ollut kaukana.

– Emme ole joutuneet tulen saartamiksi. Paloraja ei kuitenkaan ollut kaukana, vain muutaman kilometrin päässä. Autoon kyllä tuli aikamoinen savunhaju, kun ajoimme alueen läpi.

Tiistaina iltapäivällä tilanne rauhoittui Suomisen mukaan myös siltä osin, ettei ilmassa näkynyt enää sammutuslentokoneita, joita kulki aiemmin yli jatkuvalla syötöllä.

Suominen harmittelee sitä, että viranomaisten ohjeiden ja uutisten seuraaminen on vaikeaa, sillä kaikki uutiset ja varoitustekstit ovat ainoastaan kreikaksi ja kreikkalaisittain kirjoitettuja.