Trump myönsi Venäjän vaalisekaantumisen: ”Saatoin olla hieman epäselvä Helsingissä”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut lisää tapaamisestaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

| Päivitetty

Trump sanoi, että hän ja Putin keskustelivat ydinaseiden vähentämisestä maailmanlaajuisesti.

Kotimaassaan melkoiseen ryöpytykseen joutunut Trump sanoi myös juuri puhuneensa ”väärin” lehdistötilaisuudessa Helsingissä.

– Tajusin, että saatoin olla hieman epäselvä tiedotustilaisuudessa. Sanoin, että en näe mitään syytä sille, etteikö Venäjä olisi sekaantunut vaaleihin, presidentti sanoi.

Presidentti puhui toimittajille Valkoisen talon Oval Officessa. Hän antoi täyden tuen Yhdysvaltain tiedusteluelimille ja sanoi hyväksyvänsä niiden kannan, jonka mukaan Venäjä sekaantui vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Trump sanoi myös, että edellisen presidentin Barack Obaman hallinto tiesi venäläisten sekaantumisesta, mutta ”hautasi sen, koska näytti siltä, että Hillary Clinton voittaa vaalit”.

– Minä luotan täysillä maamme tiedusteluun, Trump sanoi.

Samaan hengenvetoon Trump kuitenkin väitti, ettei vaaleihin sekaantuja välttämättä ollutkaan Venäjä.

– Kyseessä saattoivat yhtä hyvin olla jotkut muut ihmiset. Liikkeellä on paljon kaikenlaisia ihmisiä.

Trump korosti, että hän voitti vaalit kaikesta huolimatta täysin rehdisti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?