Trumpin esiintymiselle Helsingissä murhaava tyrmäys – CIA:n ex-johtaja: ”maanpetoksellista, vajaamielistä”

Obaman aikainen tiedustelujohtaja John Brennan ja useat muut kommentaattorit julistivat Trumpin pettäneen maansa.

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin lehdistötilaisuus Helsingin huippukokouksesta on saanut täyslaidallisen tyrmääviä kommentteja Trump-kriittiseltä amerikkalaismedialta, hänen poliittisilta vastustajiltaan sekä joiltakin tukijoilta.

Amerikkalaistoimittajien puoli sai mahdollisuuden esittää kaksi kysymystä Trumpille ja Putinille tilaisuudessa: kumpikin niistä koski Yhdysvaltain puhuttavinta teemaa tällä hetkellä eli Venäjän sekaantumista Yhdysvaltain vuoden 2016 vaaleihin. Aihe ajankohtaistui entisestään, kun erikoissyyttäjä Robert Mueller julkaisi uusia syytteitä venäläisiä vastaan perjantaina.

Yllä olevalta videolta näet, miten Trump puhui aiheesta tiedotustilaisuudessa Presidentinlinnassa.

Presidentti Donald Trump kuunteli Vladimir Putinin vastausta johtajien lehdistötilaisuudessa Presidentinlinnassa.

Trump on tähän asti aina kieltäytynyt yksiselitteisesti tuomitsemasta Venäjää, jota Yhdysvaltain tiedusteluyhteisö pitää yksimielisesti syyllisenä amerikkalaiseen demokraattiseen prosessiin sekaantumiseen. Tämä on tyrmistyttänyt monia amerikkalaisia, ja siksi oli odotettavissa, että Trumpilta kysytään asiasta.

Trumpin vastaus käytännössä toisti jälleen samaa: hän väisti kysymykset, kieltäytyi asettumasta tiedusteluelinten näkemyksen taakse ja tuomitsemasta Venäjää. Sen sijaan hän sanoi Putinin olleen ”hyvin vakuuttava”, kun tämä oli kiistänyt Venäjän osallisuuden.

Amerikkalaistoimittajat eivät kuitenkaan luovuttaneet ja vaan seuraava kysymys kuului:

– Ketä te uskotte, omia tiedusteluviranomaisianne vai Putinia, Trumpilta tivattiin.

Trump ei lopulta edes vastannut kysymykseen vaan kävi vastahyökkäykseen ja ryhtyi vaatimaan Yhdysvaltain demokraattipuolueen serverin ja Hillary Clintonin kadonneiden sähköpostien etsimistä. Näitä teemoja on pidetty Trumpin kannattajien yrityksenä ohjata huomio pois kiusallisista kysymyksistä. Oli poikkeuksellista, että Trump nosti nämä Yhdysvaltain sisäpoliittiseen kiistelyyn kuuluvat asiat esiin huippukokouksen päänäyttämällä koko maailman silmien edessä.

”Häpeällisin esiintyminen”

CNN-uutiskanavan tähtijuontajan Anderson Cooperin ensimmäiset kommentit lehdistötilaisuuden jälkeen olivat poikkeuksellisen rajut.

– Se oli häpeällisin esitys Yhdysvaltain presidentiltä koskaan, Cooper latasi.

John Brennan.

Twitter-viestipalvelussa varsin harvakseltaan kommentoiva tiedustelupalvelu CIA:n johtaja John Brennan meni muotoiluissaan vielä pitemmälle.

– Donald Trumpin lehdistötilaisuus Helsingissä nousee ja ylittää syytekynnyksen ”vakavista rikoksista ja väärinkäytöksistä”. Se oli maanpetoksellista. Trumpin kommentit eivät olleet vain vajaamielisiä, hän on täysin Putinin taskussa. Isänmaalliset republikaanit: Missä te olette??? Brennan kirjoitti.

Amerikkalaismediassa aprikoitiin erityisesti sitä, miten Trumpin hallinnon korkeimmat tiedusteluviranomaiset ja Venäjä-tutkintaa johtava oikeusministeriö reagoivat tämän lehdistötilaisuudessa antamiin lausuntoihin. Trumpin kuvailtiin heittäneen tiedustelujohtajansa Dan Coatsin ”bussin alle”.

Myös jotkut Trumpin hallinnon tukijat kuvailivat lehdistötilaisuuden antia Yhdysvaltain kannalta katastrofaaliseksi. Entinen kongressiedustaja, nykyinen maan äärikonservatiivien näkyvä radiopersoona Joe Walsh luonnehti Twitter-ryöpytyksessään Trumpin ylittäneen viimeisen linjan eikä hän aio siksi enää tukea mitään Trumpin politiikkaa.

– Olen teekutsuliikkeen konservatiivi, se ei muutu ikinä. Mutta Trump oli maanpetturi tänään. Sitä ei voi hyväksyä. Nouskaa vastarintaan, Walsh kirjoitti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?