Ulkomaat

IS seuraa tiedotustilaisuutta Thaimaassa – laivaston erikoisjoukkojen sukeltajat vaatimattomina: ”Emme ole sankareita”

Julkaistu:

Thaimaan laivaston Seal-tiimin johtaja puhuu urotyöstä vaatimattomasti.
Thaimaan luolapelastusoperaatioon liittyen on juuri nyt meneillään tiedotustilaisuus. Tilaisuus pidetään thain kielellä.

– Me emme ole sankareita, totesi Thaimaan laivaston Seal-tiimin johtaja uutistoimisto Reutersin mukaan.

Pelastustoimen johtaja sanoo, että Thaimaan Tham Luangin luolassa tehty pelastusoperaatio oli ”kansainvälinen, sillä neljäsosa pelastustiimiläisistä oli ulkomaalaisia”.

– Tämän operaation onnistuminen on tehnyt Thaimaasta maailmankuulun, hän iloitsi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pelastustoimia johtanut henkilö kertoi tiedotustilaisuudessa, että luolan vähenevä happimäärä sai pelastajat nopeuttamaan aikataulua. Jo 7. heinäkuuta uutisoitiin, että happitaso luolassa laskee vain 15 prosenttiin. Tavallisesti normaaleja elintoimintoja varten ihminen tarvitsee hengitysilmaansa happea noin 19,5–20 prosenttia.

Reutersin mukaan Chiang Rain aluesairaalan johtaja kertoi, että poikien täytyy pysytellä sairaalasta päästyään vielä kuukauden verran kotona toipumassa. Sairaalassa heidän täytyy olla seitsemästä kymmeneen päivää. Reutersin mukaan sairaalasta kuvatulla videolla näkyy, että lapset käytävät kasvomaskeja sairaalassa.

Muun muassa BBC on kertonut, että veden pumppaaminen vaikutti Tham Luangin luolan lähellä asuviin maanviljelijöihin. Vettä pumpattiin ulos niin paljon, että lähialueen pellot tulvivat pahasti.

– Vedenpinta on noussut huomattavasti sen jälkeen, kun pelastusoperaatio alkoi. Mutta ei kukaan kylässä suutu siitä, sillä tavoitteena on saada pojat hengissä ulos luolasta, eräs thaimaalainen maanviljelijä kertoi BBC:n haastattelussa.

Nyt tiedotustilaisuudessa luvattiin, että lähialueen pelloilta aletaan vuorostaan pumpata vettä pois. Maanviljelijöille jaetaan myös siemeniä, jotta tulvavahingot olisivat mahdollisimman vähäiset.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.