Ulkomaat

Lähes kaikille valituksen kohteeksi joutuneille Me Too -jutuille langettava päätös Ruotsissa – ”Vakavia syytöksiä liian heikoin perustein”

Julkaistu:

Ruotsi
Ruotsin media-asiamiehen mukaan langettavan päätöksen saaneissa jutuissa keskityttiin liiaksi yksittäisiin henkilöihin, joita kohtaan esitettiin vakavia syytöksiä liian heikoin perustein.
Erityisesti naisten kohtaama seksuaalinen ahdistelu nousi syksyllä maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi, kun useat naiset syyttivät palkittua elokuvatuottajaa Harvey Weinsteinia seksuaalisesta ahdistelusta. Tämän jälkeen aihetunniste #metoo alkoi levitä kulovalkean tavoin, kun naiset ympäri maailmaa ilmaisivat julkisesti kokeneensa ahdistelua.

Länsinaapurissa Me Too -ilmiö sai ihmiset liikkeelle toden teolla. Ruotsin lehdistökomitea Pressens opinionsnämnd (PON) antoi kuitenkin maanantaina kymmenen langettavaa päätöstä kampanjaan liittyvästä uutisoinnista ruotsalaisille tiedotusvälineille. Lehdistökomiteaan oli tehty 11 ilmoitusta. Asiasta uutisoi muun muassa Aftonbladet.

Langettavat päätökset sai kuusi lehteä: Aftonbladet, Dagens Nyheter, Expressen, Hänt i Veckan, Svenska Dagbladet sekä työväenliikkeen lehti Arbeten.

Suomen Julkisen sanan neuvostoa vastaava PON katsoi, että artikkelit aiheuttivat liian kohtuutonta haittaa neljälle henkilölle, joita syytettiin tiedotusvälineissä seksuaalisesta ahdistelusta. Komitean mukaan kirjoitukset aiheuttivat henkilöiden maineille ja työurille haittaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Yksilöiden sijaan tulisi keskittyä asiaan. Me Too -asian yhteydessä joissain tapauksissa keskityttiin liikaa yksilöihin, joita kohtaan esitettiin vakavia syytöksiä liian heikoin perustein, media-asiamies Ola Sigvardsson kommentoi Ruotsin yleisradiolle SVT:lle.

Irtisanoutuneet toimittajat helpottuivat

Kolme kantelun tehnyttä henkilöä oli toimittajia ja yhden nimeä ei ole kerrottu julkisesti. TV4-kanavan juontajan Martin Timellin ohjelma lopetettiin, kun häntä syytettiin seksuaalisesta ahdistelusta. Myös Aftonbladetin toimittaja Fredrik Virtanen ja Ruotsin radiossa vuosia omaa ohjelmaansa vetänyt Lotta Bromé erosivat tehtävistään Me Too -kampanjaan liittyvien syytösten seurauksena.

Virtanen ja Bromé ovat ilmaisseet olevansa tyytyväisiä lehdistökomitean päätöksiin.

– Kenenkään ei pitäisi joutua tilanteeseen, johon minä ja perheeni jouduimme. Olen iloinen, että PON tekee selväksi sen, etteivät uutiset saa perustua anonyymeihin lähteisiin ja juoruihin, Bromé kommentoi SVT:n mukaan Facebookissa.

– Päätös oli odotettu, mutta olen helpottunut siitä, kuinka tiukasti PON puuttuu median virheisiin, Virtanen puolestaan viestitti Aftonbladetille ja SVT:lle.

Harvinaisen suuri määrä langettavia päätöksiä

Expressenin päätoimittaja Thomas Mattsson sanoo SVT:lle kunnioittavansa lehdistökomitean päätöstä, mutta sanoo kokeneensa lehtensä toimineen oikein, kun jutut julkaistiin.

– Nyt lehdistökomitea kuitenkin on tullut siihen tulokseen, että oli väärin julkaista näiden ihmisten nimet ja päätöstä täytyy kunnioittaa, totesi Mattsson, joka sivusi aihetta myös omassa blogikirjoituksessaan.

Media-asiamies Sigvardsson sivusi aihetta myös Dagens Nyheterin mielipidesivulla julkaistussa kirjoituksessa. Hänen mukaansa kymmenen langettavaa päätöstä 11 ilmoituksesta on todella epätavallinen tilanne.

– Tavallisesti ilmoituksia tehdään vuodessa noin 500, joista langettava päätös annetaan noin 35 tapauksessa. Erityisen tästä tapauksesta tekee myös se, että päätöksiä annettiin useille korkean profiilin julkaisuille, jotka tavallisesti selvittävät juttujensa taustat perusteellisesti.