Ulkomaat

Valkoinen talo julkaisi kohuvideon, jonka Trump näytti Kim Jong-unille iPadiltaan

Julkaistu:

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvoston tuottama video on herättänyt runsaasti huomiota Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa.
Valkoinen talo on antanut julkiseen levitykseen videon, jonka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi näyttäneensä Pohjois-Korean johtajalle Kim Jong-unille ja hänen delegaatiolleen tiistaina Singaporessa käydyissä neuvotteluissa. IS:n aiemman jutun videosta voit lukea täältä.
  • Voit katsoa videon otsikon alla olevasta videoikkunasta. Jutun kuvat ovat kaappauksia videolta.
Videon tarkoituksena oli ilmeisesti osoittaa pohjoiskorealaisille, minkälainen tulevaisuus heidän maallaan olisi, mikäli ydinaseriisunta saataisiin toteutettua. Trumpin mukaan koko delegaatio kokoontui uteliaana ja haltioissaan seuraamaan videota hänen iPad-laitteeltaan.


Video näytettiin myös toimittajille isoilta valkokankailta ennen Trumpin tapaamisen jälkeen yksinään pitämää tiedotustilaisuutta. Paikalla olleet kuvailivat sen muistuttaneen enemmän Hollywood-elokuvien trailereita kuin diplomatiassa tyypillisesti käytettyä, huolellista kieltä.

Neljä minuuttia kestävää videota on kommentoitu mediassa sittemmin ahkerasti. Video näytettiin toimittajille ensin koreankielisellä selostuksella varustettuna, mikä sai Washington Postin mukaan monet luulemaan ensin, että kyse oli Pohjois-Korean laatimasta propagandavideosta.


Totuus selvisi kuitenkin siinä vaiheessa, kun video esitettiin englanniksi, minkä jälkeen lavalle astellut Trump vielä vahvisti asianlaidan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Toivon, että piditte siitä. Mielestäni se oli hyvä. Pidin sitä riittävän mielenkiintoisena näytettäväksi... Ja uskon hänen rakastaneen sitä, Trump sanoi toimittajille.

”Voimme käyttää videota muissa maissa”

Washington Postin mukaan monet paikalla olleista miettivät, oliko Trump juuri tarjonnut ilmaista propagandaa yhdelle johtamansa maan vanhimmista vihollisista. Kritiikki on kohdistunut erityisesti siihen, että video esittelee raakalaismaisista otteistaan tunnetun diktaattorin sankarina.


– Ei, en ole lainkaan huolissani. Voimme käyttää videota muissa maissa, Trump vastasi, kun häneltä kysyttiin, eikö häntä huolestuta videon mahdollinen käyttö propagandatarkoituksiin Pohjois-Koreassa.

Kiinassa ilmestyvä South China Morning Post kirjoitti videon sisältävän sekä Hollywood-elokuvista että propagandavideoista tuttuja elementtejä, jotka tarjoiltiin ”sykkivän orkesterimusiikin” säestämänä. Lehden mukaan asiantuntijat ovat pitäneet videota enemmän tyypillisenä kiinteistökaupan markkinointivideona kuin valtionjohtajan diplomaattisena työkaluna.


– Eräs tarkkailija tuomitsi sen ”hirviöhallinnon pramealla tyydyttämisellä höystettynä sanasalaattina”, lehti kirjoitti.

The New Yorker -lehti puolestaan varusti videosta kertovan juttunsa otsikolla ”Donald Trumpin Kim Jong-unille näyttämän videon sensaatiomainen idioottimaisuus”. Muita videosta yhdysvaltalaisessa ja ulkomaisessa mediassa käytettyjä sanoja olivat muun muassa ”mauton” ja ”outo”.

”Koko hanke haiskahtaa amatöörimäisyydelle”

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvosto kertoi julkaisemassaan lausunnossa tuottaneensa videon sillä tarkoituksella, että Kim Jong-un saataisiin tajuamaan ydinaseriisunnan hyödyt. Videolla sen tekijäksi mainitaan Destiny Pictures -niminen tuotantoyhtiö, joka yhdistettiin heti Los Angelesissa toimivaan samannimiseen yritykseen.


– Heräsin noin sataan sähköpostiin ja puheluun, jotka tulivat kaikkialta maailmasta. Hullua, Destiny Picturesin perustaja Mark Castaldo kertoi Twitterissä.

Guardianille hän sanoi, että firmalla ei ole mitään tekemistä videon kanssa.

– Ymmärtääkseni he käyttivät ”Destiny Picturesia” vain sanaleikkinä. Kaliforniassa vain sattuu olemaan samanniminen studio, kertoi kansallisen turvallisuuden neuvoston entinen tiedottaja Ned Price lehdelle.


– Koko hanke haiskahtaa amatöörimäisyydelle ja näyttää yritykseltä saada pois päiväjärjestyksestä pähkähullu idea, joka oletettavasti on saanut alkunsa Valkoisen talon ovaalihuoneessa, Price lisäsi.

 

Koko hanke näyttää yritykseltä saada pois päiväjärjestyksestä pähkähullu idea, joka oletettavasti on saanut alkunsa Valkoisen talon ovaalihuoneessa.

Trump itse myönsi, että jotkut videolla nähdyt ideat saattavat vaikuttaa kaukaa haetuilta, sillä Pohjois-Korea kärvistelee edelleen köyhyydessä. Hänen mukaansa kyse oli kuitenkin korkean tason tulevaisuuden kehitysvisioista.


Trump kehui samassa yhteydessä myös Pohjois-Korean ”mahtavia hiekkarantoja” ja kuvaili, miten jonakin päivänä niillä saattaisi seisoa ”mahtavia asuintaloja”.

– Selitin sen heille. Heillä voisi olla maailman parhaita hotelleja. Ajatelkaa sitä kiinteistökaupan perspektiivistä, Trump sanoi.

– Kuten valkokankaat Trumpin pään yläpuolella osoittivat, hän todellakin oli ajatellut, Washington Post kirjoitti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt