Ovensuukyselyt povaavat Janez Jansan SDS:lle vaalivoittoa Sloveniassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ovensuukyselyt povaavat Janez Jansan SDS:lle vaalivoittoa Sloveniassa

Sloveniassa entisen pääministerin Janez Jansan oikeistopuolue SDS on ovensuukyselyiden mukaan voittamassa parlamenttivaalit 24,4 prosentin kannatuksella.

Janez Jansa.­

3.6.2018 21:56

Entisen koomikon Marjan Sarecin LMS-puolue on ovensuukyselyiden mukaan saamassa reilut 12,6 prosenttia äänistä.

Ennenaikaisiin vaaleihin päädyttiin, kun pääministeri Miro Cerar erosi maaliskuussa. Hänen puolueelleen on ennustettu huonoa menestystä vaaleissa.

Äänestys vaaleissa loppui kahdeksalta illalla Suomen aikaa.

Tukea Jansalle Unkarin Viktor Orbanilta

Nyt päättyneessä vaalikampanjassa Janez Jansa on ratsastanut maahanmuuton vastustamisella. Monien ärsytykseksi hän on saanut voimakasta taustatukea Unkarin maahanmuutto- ja EU-vastaiselta pääministeriltä Viktor Orbanilta. Orban jopa osallistui SDS:n puoluekokoukseen ja sanoi puolueen voiton varmistavan Slovenian kansan eloonjäämisen.

– Pelkojen kylväminen ja naapurimaan pääministerin tuominen sekaantumaan vaaleihimme on ylittänyt kaikki rajat, sanoo koomikosta poliitikoksi ryhtynyt Marjan Sarec.

Marjan Sarec.­

Järjestelmän vastaiseksi luonnehdittu Sarecin LMS-puolue torjuu kaiken yhteistyön Jansan SDS:n kanssa.

Jansa taas on puolustanut järkkymättä linjaansa.

– (Pakolais)politiikkansa ansioista Unkari on turvallinen maa, kun taas Belgia ei väärän politiikkansa vuoksi ole, Jansa tviittasi hiljattain.

Jansa muistetaan myös Suomessa, sillä hänet tuomittiin vuonna 2013 vankeuteen lahjuslupauksen hyväksymisestä Slovenian ja Patrian aiemmin tekemässä panssariajoneuvokaupassa. Sittemmin tuomio kumottiin ja palautettiin uuteen käsittelyyn alempaan oikeusasteeseen. Se totesi asian vanhentuneeksi, ja Jansa vapautui syytteistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?