Arviolta 1  500 ihmistä pelastettu Välimereltä kahden päivän aikana - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Arviolta 1  500 ihmistä pelastettu Välimereltä kahden päivän aikana

Italian rannikkovartioston mukaan arviolta 1 500 siirtolaista pelastettiin Välimereltä torstain ja perjantain aikana.

Italian rannikkovartioston pelastama siirtolaislapsi Messinan satamassa 14. toukokuuta.

26.5.2018 1:51

Pelkästään perjantaina Italian rannikkovartioston koordinoimissa pelastusoperaatioissa mereltä löydettiin yli 1 000 Eurooppaan pyrkivää ihmistä. Pelastusoperaatioita tehtiin yhteensä seitsemän.

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan arviolta 10 800 siirtolaista on saapunut Italiaan tänä vuonna. Luku ei sisällä torstaina ja perjantaina mereltä pelastettuja ihmisiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?