Ulkomaat

Kesällä 1925 Daytonissa riideltiin siitä kumpi on oikeassa, tiede vai Raamattu – oikeudenkäynnistä kehittyi täysi sirkus

Julkaistu:

Yhdysvallat
Tennesseen Daytonissa, Yhdysvalloissa, käytiin 1925 oikeutta siitä, polveutuuko ihminen todella apinasta.
1925 Amerikka, tuo lakimiesten luvattu maa! Harvan kansakunnan historia rytmittyy samalla tavalla kuuluisien oikeudenkäyntien mukaan kuin Yhdysvaltojen.

Yksi legendaarisimmista lainluvuista alkoi syvän etelän Tennesseessä, Daytonin pikkukaupungissa 25. toukokuuta 1925. Tuona päivänä kaupungin lukion nuorelle lehtorille John T. Scopesille luettiin siviilisyyte. Eikä leivättömän pöydän ääreen menty todellakaan riitelemään tontinlohkomisesta, vaan siitä, onko tiede vai Raamattu oikeassa. Darwin vs. Jumalan sana, evoluutioteoria vai luomisoppi?

Tennesseessä oli maaliskuussa 1925 astunut voimaan laki, joka kielsi Darwinin evoluutioteorian opetuksen osavaltion kouluissa raamatun vastaisena. Ihminen on Jumalan täydellinen luomus, ja jos luonnontieteiden opettaja erehtyy väittämään oppilailleen, että ihminen polveutuisi apinoista tai muista eläinkunnan alemman kehitysasteen otuksista, häntä rangaistakoon sakkotuomiolla, luki laissa.

Daytonilaisten liikemiesten joukko keulakuvanaan insinööri ja geologi, siis puhdas luonnontieteilijä, George Rappalyea näki uudessa laissa mahdollisuuden saada Daytonille näkyvyyttä Yhdysvaltain ja kenties koko maailman mittakaavassa. Tarvittiin vain joku rohkea opettaja, joka opettaisi evoluutioteoriaa, jäisi kiinni ja kantaisi seuraukset.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Löytyi John Scopes, Daytonin lukion jalkapallovalmentaja ja sijaisopettaja. Scopes myönsi opettaneensa biologiaa George William Hunterin Civic Biology (Biologiaa kansalle) -kirjan perusteella, ja teoksessa on luku, jossa käsitellään evoluutioteoriaa. Juttu oli siis valmis. Sivujuonteena vielä se, että Hunterin teos oli Tennesseen osaval­tion opetussuunnitelmassa käytettäväksi määrätty biologian oppikirja...

Kun juttu oli saatu aikaan, alkoi varustautuminen. Scopesin ja evoluutioteorian puolelle saatiin mm. ihmisoikeusjärjestö ACLU ja sen tähtilakimies Clarence Darrow.

Vastapuolella oli heittää syyttäjäksi vielä painavampi nimi, William Jennings Bryan. Bryan oli demokraattien kolminkertainen presidenttiehdokas, kieltolakilobbari ja fundamentalistien kiistaton keulakuva.

Varsinainen oikeudenkäynti alkoi 10. heinäkuuta 1925. Siitä syntyi sirkus, ihan kirjaimellisestikin. Daytonin kylänraitilla spatseeraili mm. simpansseja, näkyvimpänä pukuun, huopahattuun ja valkoisiin damaskeihin pukeutunut uros nimeltään Joe Mendi.

51-vuotias Jo Viens, lyhytkasvuinen, luiskaotsainen ja törröttäväleukainen mies taas esiteltiin apinan ja ihmisen välisenä ”puuttuvana lenkkinä”. Tivolitunnelman täydensivät helpot dollarit haistaneet hot dogien, apinapehmolelujen ja Raamattujen kaupustelijat.

Farssi jatkui oikeussalissa. Kun Scopesin puolustus yritti puhua aidasta, syyttäjä joukkoineen puhui aidanseipäistä. Tuomari John Raulston oli syyttäjän linjalla. Hänen korkea-arvoisuutensa teki selväksi, että oikeudenkäynnin aiheena oli vain se, että rikkoiko lehtori Scopes lakia. Ei se, olisiko laissa jotain vialla.

Asianajaja Darrow pääsi kuitenkin iskemään syyttäjä Bryanin kimppuun. Yleisöryntäyksen vuoksi ulos siirretyn loppukäsittelyn aikana Darrow tenttasi Bryania Raamatun ja erityisesti luomiskertomuksen kirjaimellisesta tulkinnasta: luotiinko Eeva todella Aatamin kylkiluusta? Pysäyttikö Joosua oikeasti Auringon? Pystyikö valas, kapeakurkkuinen eläin, nielemään Joonan kokonaisena? Kuinka on mahdollista, että Kiinassa oli sivilisaatioita jo ennen kuin maailma Raamatun mukaan luotiin?

Bryan ei pystynyt puolustautumaan vyörytystä vastaan muuta kuin toistamalla uskovansa Raamattuun.

Darrow myös taktikoi oikeudessa ja myönsi puolustettavansa syyllisyyden pyytäen asiakkaansa tuomitsemista. Tällä lakiteknisellä kikalla Darrow esti syyttäjä Bryania lukemasta viikkokausia hiomaansa loppupuheenvuoroa istunnon päätteeksi.

Scopesin tuomiota mietittiin kahdeksan minuuttia: Syyllinen! Rangaistus: Lain määräämä minimi eli 100 dollarin sakko. Ja kirjan kannet kiinni.


Ei aivan. Syyttäjä William Jennings Bryan maksoi vakaumuksestaan. Viisi päivää oikeudenkäynnin jälkeen hän kävi sunnuntaipäivällisen jälkeen levolle eikä noussut enää vuoteeltaan. Henkinen rasitus oli ollut liikaa 65-vuotiaalle ex-ulkoministerille.

Scopesin tuomio taas purettiin Tennesseen osavaltion korkeimmassa oikeudessa vuonna 1927. Purun syy oli tekninen, sillä tuomion oli langettanut tuomari Raulston eikä valamiehistö, kuten oikein olisi ollut.

Evoluutioteorian ja kreationismin kolaria ei yhdysvaltalaisessa oikeudessa juuri käsitelty ennen vuotta 1968. Silloin Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi Arkansasissa voimassa olleen, kreationistishenkisen lain Yhdysvaltain perustuslain uskontoa ja uskonnonvapautta käsittelevän ensimmäisen lisäyksen vastaisena.

Vaikka ”Daytonin apinajuttua” on laajalti kuvattu tieteen voitoksi, kreationismilla on yhä vahvat kannattajansa varsinkin USA:ssa. Noin 40 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoo, että Jumala on luonut ihmisen, evoluutioteoriaan sen sijaan luottaa vain joka viides amerikkalainen. Suomessakin luomisopilla on puolustajansa, heistä tunnetuimpia on kansanedustaja Laura Huhtasaari, perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja presidenttiehdokas.

Helsingin Sanomat seurasi jo vuonna 1925 tarkasti maailman tapahtumia. Lehti raportoi Daytonin tapahtumista 24.7.1925 numerossaan otsikolla ”Apinajuttu päättynyt”. HS käytti oikeudenkäyntiuutisessaan mm. laatusanoja ”omituinen” ja ”lystillinen”, ottaen näin selvästi kantaa darwinismin ja tieteellisen maailman ymmärryksen puolesta.

Suomalaisen populaarikulttuurin historiaan Daytonin oikeudenkäynti jätti vahvan jäljen. Kupletisti Antti Syrjäniemi a.k.a. Andrew Niemi julkaisi vuonna 1929 säveltämänsä kappaleen Daytonian apinajuttu. Siinä Syrjäniemi käy hienovaraisen ironian keinoin läpi oikeudenkäynnin vaiheet, ja elämään on jäänyt kertosäe ”ei ei me ei olla apina” tai pikemminkin Tuomari Nurmion versiossa kuultu ”ei ei me ei olla apinoita”.

Nurmio lämmitti Daytonian apinajutun 1980-luvun alussa. Laulusta tuli aikanaan kohtalainen hitti ja se kuuluu edelleen epäkaupallisten radioiden soittorepertuaariin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt