Ulkomaat

Näin amerikkalaiset tuhosivat venäläisten palkkasotilaiden armeijan Syyriassa

Julkaistu:

Yhdysvaltain erikoisjoukot tuhosivat satojen syyrialaisten ja venäläisten palkkasotilaiden joukon helmikuun verisessä taistelussa.
Venäjän ulkoministeriö myönsi noin viikko taistelun jälkeen, että yhteenotossa oli kuollut viisi Venäjän kansalaista. Samalla korostettiin, etteivät surmansa saaneet olleet Venäjän asevoimien henkilöstöä. Venäläiset kuolivat yhteenotoissa 7. helmikuuta lähellä Deir Ezzorin kaupunkia.

Länsilähteiden mukaan taistelussa olisi kaatunut jopa 200 venäläistä palkkasotilasta. Kyseessä olisi tuolloin pahin sotilaallinen yhteenotto Yhdysvaltain ja Venäjän sotilaiden välillä sitten kylmän sodan vuosien.

New York Times kertoi keskiviikkona, että Syyrian hallituksen ja venäläisten palkkasotilaiden noin 500 taistelijan osastoa vastassa oli noin 40 amerikkalaista erikoisjoukkojen sotilasta ja Syyrian kapinallisia.

Suurimman työn taistelussa tekivät kuitenkin Yhdysvaltain ilmavoimat, jotka murskasivat nelituntisen taistelun aikana hyökkääjien joukot.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lehden mukaan taistelussa kuoli 200–300 hyökkääjää kun amerikkalaiset ja kapinalliset eivät menettäneet sotilastakaan.


Pentagonin mukaan yhteenotossa oli kyse itsepuolustuksesta Syyrian hallitusta tukevia joukkoja vastaan. Amerikkalaisten mukaan hyökkääjät olivat keränneet viikon ajan kalustoa, mm. tykistöä iskua varten.

Kohteena on Conocon kaasukenttä, jota amerikkalaiset suojasivat Eufrat-joen pohjoispuolella Deir al-Zourin maakunnassa Irakin rajalla Isisin taistelijoilta.

Yhdysvaltain joukot olivat useasti yhteydessä Venäjän asevoimiin Syyriassa varoittaen uhkaavasta hyökkäyksestä. New York Timesin mukaan venäläiset kuitenkin kiistivät komentavansa kyseistä joukkoa, vaikka amerikkalaiset olivat havainneet sen radioliikenteen olevan venäjänkielistä.

Amerikkalaisten mukaan suurin osa hyökkääjistä oli venäläisiä palkkasotilaita, todennäköisesti Kremliin liitoksissa olevan Wagner Group -yhtiön taistelijoita. Nämä ovat toimineet myös Itä-Ukrainassa.

Conocon kaasukenttää suojasi noin 30 amerikkalaista vihreiden barettien ja Rangersien erikoisjoukkojen sotilasta yhdessä kurdi- ja arabitaistelijoiden kanssa.

Noin 30 kilometrin päässä oli toinen tukikohta, jossa oli lisää amerikkalaisjoukkoja.


Hyökkäys Conocoa vastaan alkoi illan pimettyä 7. helmikuuta. Iskujoukossa oli yli 500 sotilasta ja 27 ajoneuvoa, mukaan lukien panssarivaunuja ja miehistönkuljetusajoneuvoja.

Conocon tukikohtaa tulitettiin tankkien, raskaan tykistön ja kranaatinheittimien kranaateilla. Amerikkalaiset yrittivät ensimmäisten 15 minuutin aikana vielä saada Venäjän joukkoja käskemään lopettaa hyökkäys, mutta aie ei onnistunut.

Paikalle oli jo tilattu raskas ilmatuki. New York Timesin mukaan ne olivat Reaper-lennokkeja, F-22 -häivehävittäjiä, F-15E -hävittäjiä, B-52 -pommikoneita, AC-130 -tulitukikoneita ja AH-64 Apache -taisteluhelikoptereita.

Seuraavan kolmen tunnin ajan lentokoneet yhdessä merijalkaväen raketinheittimien kanssa möyhensivät hyökkäävät joukot pirstaleiksi.

Paikalle tuli myös 16 hengen apujoukko läheisestä tukikohdasta. Maajoukot avasivat tulen ajoneuvonsa jättäneitä, hyökkääviä palkkasotilaita päin. Noin tunnin taistelun jälkeen jäljelle jääneet hyökkääjät vetäytyivät. Myöhemmin amerikkalaiset seurasivat kuinka syyrialaiset ja palkkasotilaat kävivät noutamassa kaatuneensa.

Amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten mukaan hyökkääjät olivat Wagner Group -nimisen palkkasotilasfirman leivissä. Presidentti al-Assadin hallinto käyttää palkkasotilaita valtaamaan ja suojaamaan öljy- ja kaasukenttiä Syyriassa.

Vastineeksi palkkasotilaat saavat osan valtaamisensa öljykenttien tuotosta. Siksi myös Conocon valtaaminen vaikutti tuottoisalta bisnesmahdollisuudelta venäläisille.

Länsilähteiden mukaan palkkasotilailla on yhteys Venäjän Syyriassa oleviin virallisiin asevoimiin, vaikkakin Venäjä väittää, etteivät sen joukot osallistuneet taisteluun.

Kreml on palkinnut Wagner Groupin johtoa ja yhtiön palkkasotilaat tiettävästi koulutetaan armeijan tukikohdissa Venäjällä.

Yhdysvaltain asevoimien mukaan Venäjän armeija on viime viikkoina häirinnyt helmikuun hyökkäyksessä käytettyjen lennokkien ja tulitukikoneiden kaltaisen sotilaskaluston viestintäyhteyksiä.

– Juuri nyt kohtaamme Syyriassa aggressiivisintä elektronista sodankäyntiä kuin missään muualla maailmassa. He testaavat meitä joka päivä, totesi entinen Yhdysvaltain erikoisjoukkojen komentaja, kenraali Tony Thomas hiljattain.