Kuuban lentoturmassa yli sata uhria – silminnäkijä AFP:lle: ”Se teki yhtäkkiä käännöksen ja putosi, me kaikki ällistyimme”

rac

Julkaistu:

Kuuba
Kolme ihmistä saatiin pelastettua, he ovat kriittisessä tilassa.
Havannassa Kuubassa yli 100 ihmistä on kuollut matkustajakoneen syöksyttyä maahan myöhään perjantaina Suomen aikaa.

Kuuban valtion Grandma-lehden mukaan Kuuban valtiollisen lentoyhtiön Boeing 737 putosi taivaalta pian nousun jälkeen. Lentoyhtiön mukaan koneessa oli 104 matkustajaa ja kuusihenkinen meksikolainen miehistö. Turman syystä ei ole vielä tietoa.

Vuonna 1979 rakennetun lentokoneen hylystä onnistuttiin Grandman mukaan pelastamaan kolme eloonjäänyttä. He ovat kriittisessä tilassa.


Havannalaisen sairaalan johtaja Carlos Alberto Martinez kertoo Reutersille, että sairaalaan tuotiin neljä onnettomuuden uhria, joista yksi kuoli.

– Hän on elossa, mutta hän on palanut pahoin ja turvonnut, yhden hengissä selviytyneen sukulainen kommentoi.

Grandman mukaan on osoittautunut, että valtaosa matkustajista oli kuubalaisia. Meksikolaisen miehistön lisäksi koneessa oli nykytiedon mukaan viisi ulkomaalaista. Lapsia oli mukana viisi.


Lentokone oli nousemassa kansainväliseltä Jose Martin lentoasemalta, jonka lähialueella se syöksyi maahan. Lentoasemalähteiden mukaan kone oli matkalla pääkaupunki Havannasta Holguinin kaupunkiin, joka sijaitsee maan itäosassa.

Grandma kertoo, että joukko koneessa olleiden holguinilaisten omaisia lentää viipymättä Havannaan auttamaan uhrien tunnistamisessa. Holguinin provinssin puoluesihteerin mukaan Holguinista Havannaan suuntaavalla lennolla on mukana jokaisen koneessa olleen holguinilaisen perheenjäsen.

Kuuban presidentti Miguel Diaz-Canel ja terveysministeri Roberto Morales matkustivat paikalle seuraamaan tilannetta.

– Uutiset eivät ole kovin toiveikkaita, Diaz-Canel sanoi Kuuban valtion televisiolle.


Kuubasta tulleista kuvista näkyy, kuinka sankka savu nousi kentän liepeiltä. Viranomaisten mukaan kone oli läpäissyt tarkastukset viime vuoden marraskuussa.

Lentoasemalähteet kertovat koneen nousseen ilmaan kello 12.08 paikallista aikaa.

Lentoaseman lähellä sijaitsevassa supermarketissa työskentelevä Jose Luis, 49, kertoo AFP:lle nähneensä koko tapahtumasarjan.

– Näin se (koneen) nousevan. Se teki yhtäkkiä käännöksen ja putosi alas. Me kaikki ällistyimme, hän kertaa.


Kuubassa edellinen lentoturma oli tapahtunut huhtikuussa 2017. Kahdeksan sotilasta sai surmansa, kun venäläisvalmisteinen AN-26 -kuljetuskone putosi maan länsiosassa.

Matkustajakone putosi edellisen kerran Kuubassa marraskuussa 2010. Tuolloin kuoli yhteensä 68 ihmistä, joista 28 oli ulkomaalaisia.