Ulkomaat

Tshernobylistä tuli kymmeniä tuhansia matkailijoita houkutteleva turistimagneetti – tältä Pripjatin aave­kaupungissa näyttää

Julkaistu:

Ukraina
Kun maailman pahin ydinturma sattui Tshernobylissa vuonna 1986, harva olisi arvannut, että alueesta tulisi myöhemmin turistikohde.
Pripjatin aavekaupungissa aika on pysähtynyt huhtikuuhun 1986. Tuolloin lähellä sijaitsevassa Tshernobylissa tapahtui maailman vakavin ydinvoimalaonnettomuus.
  • Yllä olevalla videolla kerrotaan Tshernobylin ydinturman raivaustöistä.
Viime vuonna liki 50 000 ihmistä vieraili Tshernobylissa ja läheisessä Pripjatin aavekaupungissa. Matkailijoiden määrä nousi yli kolmanneksella toissa vuodesta.

Useat ukrainalaiset matkatoimistot tarjoavat kiertomatkoja alueelle. Paikan päällä voi viettää päivän tai halutessaan jopa viikon – onpa Tshernobyliin avattu jopa pari hotellia.

Paikallinen matkailuyrittäjä Viktor Hartshenko on järjestänyt kiertomatkoja Tshernobyliin vuodesta 2012. Hänen mukaansa matkailijamäärien kasvusta on kiittäminen kahta asiaa: ydinturman 30-vuotispäivää vuonna 2016 sekä samana vuonna käyttöön otettua uutta suojakuorta.


– Vuosipäivä ja suojakuori olivat laajasti esillä kansainvälisessä mediassa. Se on vähentänyt ihmisten huolta siitä, onko Tshernobylissa turvallista käydä, Hartshenko sanoo.

Vähemmän säteilyä kuin lennolta Atlantin yli

Uusi suojakuori on yksi voimalakierroksen vetonauloista. Valtava metallirakennelma suojaa voimalan nelosreaktoria, joka räjähti tuhoisin seurauksin huhtikuun 1986 lopulla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Turman vuoksi voimalan lähialueilta evakuoitiin yli satatuhatta ihmistä. Yhä edelleen voimalaa ympäröi 30 kilometrin suojavyöhyke, jossa ei muutamaa vanhusta lukuun ottamatta asu ketään.


Bussimatka Kiovasta Tshernobyliin kestää pari tuntia. Ennen suojavyöhykkeelle menoa turisteille jaetaan säteilyä mittaavat geigermittarit. Enimmän aikaa säteilymäärät pysyvät pieninä, mutta bussin ajaessa voimalaa ympäröivän mäntymetsän halki mittarit alkavat piipata kuumeisesti.

Hartshenko kuitenkin vakuuttaa, ettei syytä huoleen ole.

– Säteilyn kannalta yksi päivä täällä vastaa kahta tuntia lentokoneessa Atlantin yllä, hän sanoo.

Vielä päivän lopuksi kaikki kulkevat ison, lentokenttien metallinpaljastimia muistuttavan säteilymittarin läpi.


Kotitalo löytyi 32 vuoden jälkeen

Monille matkan kohokohta on vierailu Pripjatin aavekaupungissa. Ennen turmaa kaupungissa asui noin 50 000 ihmistä, jotka kaikki jouduttiin evakuoimaan.

Pripjatissa aika on pysähtynyt: tyhjissä asunnoissa tavarat ovat yhä niillä sijoilla, mihin ne asukkailta jäivät yli 30 vuotta sitten.

Natalia Shevtshuk oli 18-vuotias, kun hänen perheensä evakuoitiin. Nyt hän on tullut päiväretkelle entiseen kotikaupunkiinsa.

– Evakuointi oli vanhemmilleni erittäin kova isku. He eivät pystyneet hyväksymään sitä, että eivät koskaan päässeet palaamaan tänne, Shevtshuk kertoo.


Shevtshuk löytää vanhan kotitalonsa ja asukastaulun, jossa lukee edelleen perheen nimi. Ovi asuntoon on auki, ja hän astuu sisään.

– Asunto on niin pieni! Ennen se oli niin iso. En koskaan odottanut pääseväni takaisin tänne. Nyt löysin jotain mitä olin menettänyt, ainakin pienen osan muistoistani, hän sanoo.

Kroatialaiselle Maja Bandicille, 50, retki oli muistutus ydinvoiman vaaroista.

– Meillä on aurinko- ja tuulivoimaa. Emme tarvitse ydinvoimaa. Se on niin vaarallista. Halusin nähdä jotain erilaista, ja tämä oli upea päivä, hän sanoi.

Tshernobylissa tapahtui maailman vakavin ydinvoimalaonnettomuus 1986

– Nykyisen Ukrainan alueella sijainneen Tshernobylin ydinvoimalan nelosreaktori räjähti huhtikuussa 1986. Räjähdyksessä vapautui radioaktiivisia kaasua ja muita hiukkasia. Laskeuma levisi ympäri Eurooppaa, myös Suomeen.

– Virallisten tietojen mukaan onnettomuuden aikana ja sen jälkeen kuoli 31 pelastustyöntekijää. Onnettomuuden seurauksena on kuitenkin arvioitu kuolleen huomattavasti enemmän ihmisiä.

– Tshernobylin lähialueilta evakuoitiin yli satatuhatta ihmistä. Voimalaa ympäröi edelleen 30 kilometrin suojavyöhyke, jossa ei käytännössä asu ketään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      18-vuotias otti kaksi pilleriä festareilla ja kuoli – äiti julkaisi sydäntäsärkevän kirjoituksen: ”Jouduin tekemään päätöksen”

    2. 2

      Lohduttomat kuvat Liverpoolin maalivahdin tylystä kohtelusta – joukkuetoverien käytös pöyristyttää: ”Sitä oli kauheaa katsoa”

    3. 3

      Kuuma totuus säästä: Maanantaina voi olla historiallinen hellepäivä

    4. 4

      Aina hillitty ruhtinatar Charlene heittäytyi villiksi F1-palkintojenjaossa – ilmeili ja hörppäsi samppanjaa: ruhtinas Albert myhäili vieressä

    5. 5

      Räikkönen putosi palkintopallilta F1-kisassa – näin hän otti kantaa Ferrari-tallin taktiikkapeliin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläiseen vaatekauppaan on 30 euron pääsymaksu – ”Karsii huvisovittelijat”

    2. 2

      Tähän vastattuaan Riina, 31, olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko tiennyt oikean vastauksen?

    3. 3

      Matkustaja kuvasi raitiovaununkuljettajan toimintaa ajon aikana ja kauhistui – HKL: ”Kuljettaja ei saa tehdä noin”

    4. 4

      Mitä rinnoille käy ilman liivejä? Asiantuntija vastaa

    5. 5

      Ricciardo voittoon, Räikkönen 4:s, Bottas 5:s – IS seurasi Monacon F1-kisaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    5. 5

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    6. Näytä lisää