Ulkomaat

Radioaktiivisen teknologian kauhea kääntöpuoli 1900-luvun alussa – ”Radiumtytöt” työskentelivät hengenvaarallisissa olosuhteissa

Julkaistu:

Historia:
Pimeässä hohtava rannekello pitää sisällään synkän salaisuuden. Yhdysvaltalaisten kellotehtaiden köyhistä naisista tuli varoittava merkki radioaktiivisen teknologian kauheasta kääntöpuolesta.
Mystinen hehku näytti upealta ja suorastaan sykki atomiajan saapumista. Radiumin uskottiin 1910–30-luvuilla olevan terveellistä – ja uskomattoman tyylikästä.

Parikymmentä vuotta aikaisemmin, vuonna 1898, fyysikko Marie Curie oli löytänyt radiumin. Tiedeyhteisö oli hämmästyksen vallassa ja äärimmäisen radioaktiiviselle alkuaineelle kehitettiin nopeasti käyttötarkoituksia.

Radiumin havaittiin tuhoavan solukudosta ja sitä alettiin käyttää nopeasti syöpälääkkeenä, kuumeen alentamiseen ja ummetukseen. Yhdysvalloissa ihmisiä lähetettiin radiumkylpylöihin hyötymään upouudesta nuoruuden lähteestä.

Pimeässä hohtavalle radiumille keksittiin myös muita käyttötarkoituksia. Undark-tuotteiden 1920-luvun mainos kertoo, että radiumia käytetään tehokkaasti ja turvallisesti kompasseissa, sähkölaitteiden nappuloissa ja aamutohveleiden soljissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ennen kaikkea sitä käytettiin kellotauluissa ja rannekelloissa. Yhdysvallat oli lähtenyt mukaan ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917 ja etenkin sotavoimien käyttöön haluttiin rannekelloja, joista näki ajan vaikeissakin olosuhteissa.

Radium-maalilla hohtavaksi maalatuista rannekelloista innostuttiin valtavasti. U.S. Radium Corporation ja Radium Dial Corporation perustivat tehtaita New Jerseyn, Illinoisin ja Connecticutin osavaltioihin. Jopa tuhannet hakivat töihin näihin laitoksiin, osa voidakseen auttaa sotaponnistuksissa ja osa hyvän palkkauksen vuoksi.

Suurin osa palkatuista oli työläistaustaisia naisia ja tyttöjä, nuorimmillaan 14-vuotiaita. Maalarien tarkka lukumäärä ei ole selvillä. Töissä arvioidaan olleen ainakin 4 000 naista.

”Radiumtytöt” saivat perehdytyksen. Siinä mainittiin, että maalilla ei ole mitään haittavaikutuksia. Päin vastoin: se on terveellistä.

Maali siveltäisiin kelloon kamelinkarvapensselillä. Pensselin kärkeä piti nuolaista huulilla, että siitä tuli sopivan terävä. Sen jälkeen se kastettiin maaliin ja kello maalattiin. Maalauksen jälkeen pensselin kärki oli taas levinnyt, joten uusi nuolaisu ja maalaus. Samaa kaavaa toistettiin koko päivän ajan.

Tehtaiden ilmapiiri oli vapautunut. Maalarit saivat jopa luvan ruokailla työpisteillään, kunhan leivänmurusia ei tarttuisi kelloihin.

Toisinaan työntekijät pelleilivät maalaamalla kasvojaan ja huuliaan hohtavalla maalilla. Kun he menivät kotiin, heidän työvaatteensa hohtivat komerossa. Puolisot huomasivat työntekijöiden hehkuvan maalista jopa sängyssä.

Kaikki muut tehtaan työntekijät ja omistajat käyttivät suojavarusteita käsitellessään maalaustarvikkeita. Maalareille näitä ei jaettu.

Ei kuitenkaan mennyt kauan, kun jotkut työntekijät valittivat olevansa luonnottoman väsyneitä. Tuli keskenmenoja ja lapsia syntyi kuolleena.

New Jerseyn tehtaassa työskennellyt Mollie Maggia kärsi vakavasta hammasmädästä. Hammaslääkäri veti hänen suustaan useita hampaita juurineen. Hampaista jäi ikeneen valtavat, verta vuotavat arvet, jotka eivät milloinkaan parantuneet. Kun lääkäri tökkäsi sormellaan leukaluuta, antoi koko leuka periksi. Naisen koko leukaluu oli muuttunut säteilyn vaikutuksesta hauraaksi kennostoksi.

Vielä pahempaa oli luvassa, joidenkin naisten leukaan muodostui jopa nyrkin kokoinen pallomainen, kuolleen solukon aiheuttama paisuma. Tällaisia nekrooseja ja sarkoomia muodostui myös muualle naisten ruumiiseen.

Kellomaalarien luita rikkoutui ja he ontuivat. Eikä aikaakaan, kun ensimmäiset kuolemantapaukset tulivat ilmi.

Tehtaanomistajat kuitenkin kiistivät järjestelmällisesti kaikki radiumin haittavaikutukset. Ensimmäiset radiumkäräjät järjestettiin 1925, mutta naisten väitteet hiljennettiin nopeasti.

Maggian työtoveri, samankaltaisia oireita saanut Grace Fryer taisteli kahden vuoden ajan saadakseen asianajajan ja vetääkseen tapauksen oikeuteen. Fryer ja neljä muuta naista astelivat oikeustalon ovista sisään 1928.

Alkoi pitkä ja raskas käräjäprosessi, jossa käytettiin useita juristien tuntemia likaisen pelin keinoja. Puolustus väitti, että oireiden moninaisuuden vuoksi ei olisi mitenkään mahdollista, että kaikki liittyisi vain radiumiin. Kuolemien syyksi tarjottiin kuppaa, luultavasti vastapuolen nöyryyttämiseksi.

”Radiumtyttöjen” terveys heikkeni jatkuvasti. Moni kuoli ja lehdistö kutsui viimeisiä henkiinjääneitä ”tuomituiksi” tai ”eläviksi kuolleiksi”. Todistuksensa oikeudessa antoivat muun muassa naiset, jotka eivät säteilysairauden vuoksi enää jaksaneet nostaa kättään pystyyn.

Puolustus yritti käyttää tilannetta hyväkseen ja jallittaa oikeuden päätöstä mahdollisimman pitkälle. Viimeisiin henkiinjääneisiin lukeutunut Catherine Donohue antoi todistuksensa kuolinvuoteellaan. Kuvissa hän osoittaa, kuinka työnjohto oli antanut heille ohjeen nuolla pensselin.


Vasta loppuvuonna 1939 oikeus totesi yhtiöt syypääksi ja määräsi korvaukset viimeisille henkiinjääneille uhreille. Donohue eli kuukauden lopullisen tuomion jälkeen.

Radiumtyttöjen tapaus herätti ihmiset ymmärtämään riskit, joita radioaktiivisiin aineisiin liittyy. Legendan mukaan säteilymittarit nakuttivat vuosia Orangen hautausmaalla naisten hautojen yllä.

Kuin kellot, joita he olivat maalanneet.

Kenkäröntgenistä haettiin Suomessa apua sovittamiseen

”Radiumtyttöjen” tapaus on tärkeä osa säteilyturvallisuuden historiaa.

Säteilyturvakeskuksen johtaja Tommi Toivonen kertoo, että Suomessa radioaktiivista maalia ei tiettävästi ole käytetty. Maalattuja esineitä saapui myös Pohjolan perukoille: kelloja, kompasseja ja aseen tähtäimiä löytyy komeroista tänäkin päivänä.

Ne eivät säteile niin voimakkaasti, että niistä aiheutuisi vaaraa ihmisille.

– Kellon käyttämisestä ei saa niin suurta säteilyannosta, että siitä syntyisi terveysriskiä.

Toivonen kertoo, että myös Suomessa käytettiin 1900-luvun alkupuolella säteilyä varomattomasti. Täällä on ollut käytössä ainakin kenkäröntgen. Sen avulla läpivalaistiin kenkäkaupassa asioineiden jalkoja täydellisen kenkäparin löytymiseksi.

Nyt kenkäröntgen on näyttelyesine: se toimii varoittavana esimerkkinä Säteilyturvakeskuksessa.

Nykyisellään radioaktiivisten aineiden käyttö on tarkkaan valvottua. Suomeen säädettiin säteilysuojelulaki vuonna 1957 ja Säteilyturvakeskuksen esiaste perustettiin vuotta myöhemmin.

”Radiumtyttöjen” tapauksessa oireet aiheutti laaja altistuminen. He käsittelivät radiumia päivittäin, usein huolimattomasti ja epätietoisina.

– Radioaktiivisia aineita on monenlaisia, ja tarvittaessa pitää käyttää suojavarusteita, kuten hansikkaita ja muita suojavarusteita. Altistusta voidaan pienentää etäisyyttä kasvattamalla, käsittelyaikaa pienentämällä ja suuremmilla aktiivisuuksilla käyttämällä suoja-ainetta käsittelijän ja radioaktiivisen aineen välissä, esimerkiksi lyijytiiliä tai lyijylasia, Toivonen kuvaa.

Radiumia käsitellään nykyään aniharvoin – ja silloin päällä pidetään raskaita suojavarusteita ja lyijyessuja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt