CIA:n johtoon ehdolla oleva Haspel vannoo, ettei ottaisi kidutusohjelmaa uudestaan käyttöön - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

CIA:n johtoon ehdolla oleva Haspel vannoo, ettei ottaisi kidutusohjelmaa uudestaan käyttöön

Gina Haspel.

Gina Haspel.

Julkaistu: 9.5.2018 4:31

Nimitys on herättänyt paljon arvostelua Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa keskustiedustelupalvelu CIA:n johtoon ehdolla oleva Gina Haspel vannoo, ettei ottaisi virkakaudellaan käyttöön kidutukseen liitettyä kuulusteluohjelmaa.

Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitea kuulee Haspelia keskiviikkona. Uutistoimisto AFP:n julkistamien ennakkokatkelmien mukaan Haspel aikoo kertoa komitealle, ettei hän käynnistäisi uudestaan CIA:n kuulusteluohjelmaa, joka oli käytössä vuosina 2000–2005.

Haspelin nimitys on herättänyt paljon arvostelua, koska hän johti 2000-luvulla Thaimaassa toiminutta CIA:n salaista vankilaa, jossa vankeja raporttien mukaan kidutettiin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nimitti Haspelin CIA:n johtoon, mutta nimitykselle tarvitaan senaatin vahvistus.