Ebola on tappanut lähes 20 samassa kaupungissa Kongon demokraattisessa tasavallassa

Julkaistu:

Maailman terveysjärjestö WHO:n ottamista viidestä näytteestä kahdessa on todettu ebolavirus.
Keski-Afrikassa sijaitsevassa Kongon demokraattisessa tasavallassa 17 ihmistä on kuollut ebolaan, kertoi maan terveysministeriö tiistaina.

Viranomaisten mukaan kuolonuhrien lisäksi yli 20 ihmisellä on ollut kuumetta ja verenvuotoa Equateurin alueella.

Kyseessä on tiettävästi yhdeksäs kerta, kun ebola leviää Kongon demokraattisessa tasavallassa vuoden 1976 jälkeen.

Maailman terveysjärjestö WHO:n ottamista viidestä näytteestä kahdessa on todettu ebolavirus. Järjestö kertoo lausunnossaan toimivansa läheisessä yhteistyössä Kongon demokraattisen tasavallan viranomaisten kanssa estääkseen taudin leviämisen

Tautitapaukset ovat ilmenneet Bikoron kaupungissa maan luoteisosassa. Kaikki sairastumiset on raportoitu samalta terveysasemalta, jossa hoitomahdollisuudet ovat WHO:n mukaan rajalliset.