Yhdysvalloissa viranomaiset paljastivat viime viikolla, että ”Yövaanijaksi” epäillyn sarjamurhaajan Joseph DeAngelon jäljille päästiin vuosien jälkeen genealogiaan erikoistuneen sivuston tietokannan kautta. Kaliforniassa poliisi on kieltäytynyt kertomasta, minkä nimistä sivustoa viranomaiset käyttivät ja kuinka he tarkalleen onnistuivat löytämään DNA-näytteen, joka sopi murhapaikalta löytyneisiin DNA-jälkiin.
Yllä olevalla videolla Yövaanijaksi epäilty mies oikeudessa.
Geneettisestä sukututkimuksesta kirjoja kirjoittanut, filosofian tohtori Marja Pirttivaara uskoo, että poliisit käyttivät DNA-jälkien vertailuun ilmaista ja kaikille avointa GEDmatch-palvelua, jonne monet sukulaisiaan ja juuriaan etsivät ovat ladanneet omat geneettiset koodinsa. GEDmatch on vahvistanut lehdistötiedotteessa, että poliisit käyttivät palvelua tunnistaakseen sarjamurhaajan. Sivusto tarkensi kuitenkin, ettei se saanut ennalta tietoa siitä, että poliisi käytti sen tietokantaa tutkinnassaan.
Marja Pirttivaara.
Pirttivaaran mukaan poliisit eivät olisi voineet käyttää rikollispaikalta tallennettujen DNA-jälkien analysointiin perinteisiä, kaupallisia DNA:ta analysoivia yrityksiä. Syy on se, että kaupalliset firmat käyttävät standardoituja testejä, joissa näyte otetaan esimerkiksi pumpulipuikolla poskisyljestä. Firmat vaativat myös allekirjoitetun tietoon perustuvan suostumuksen. Ne eivät ottaisi vastaan mitä vain rikospaikalta otettuja näytteitä.
– Geneettisen sukututkimuksen firmat lähettävät määrämuotoiset testinäytteensä, sylkinäyte tai poskisolunäyte pikku putkessa, laboratorioon analysoitavaksi. Rikospaikalta otettu näyte olisi ihan erilainen ja vaatisi ihan erilaisia toimenpiteitä. Ei ole mitenkään mahdollista, että geneettistä sukututkimusta tekeviin firmoihin olisi ujutettu rikospaikalta otettu näyte, Pirttivaara huomauttaa.
Sen sijaan GEDmatch ei tee DNA-testejä, vaan tarjoaa alustan, jonne eri yrityksissä testin tehneet voivat ladata DNA-tietojaan ja vertailla niitä muiden tietonsa ladanneiden kanssa. Tätäkin alustaa käyttämällä poliisi on joutunut kiertämään sääntöjä, Pirttivaara huomauttaa.
– Siellä pitää tehdä suostumus, jossa vahvistaa, että kyse on omasta datasta, ja että on ladannut sen sinne tietoisesti. Tässä tapauksessa alustalle on kuljetettu dataa, joka ei kuuluisi sinne. Saako sellaista tehdä hyvässä tarkoituksessa ja pyhittääkö tarkoitus keinot? Se on hyvä kysymys.
Pirttivaara on päätellyt lehtiä lukemalla, että viranomaiset ovat saaneet rikospaikoilta muutaman DNA-jäljen, joka on voinut olla mitä vain hiuksesta, uhrin kynnen alta löytyneeseen vereen tai spermaan. Sen jälkeen jälki on analysoitu poliisin omassa tai poliisin käyttämässä laboratoriossa. Sieltä viranomaiset ovat saaneet genomidatan, jonka he muokanneet GEDmatch-palvelun hyväksymään muotoon ja ladanneet sen sitten palveluun. Palvelu puolestaan on antanut listan sukulaisista, jotka ovat niin ikään ladanneet tietonsa palveluun.
Samanlaista metodia tuskin käytettäisiin Suomessa
DeAngelon tapauksessa poliisi löysi alustalta kaukaisen sukulaisen tiedot, jotka osuivat yhteen rikospaikalta kerätyn DNA-näytteen kanssa, kertoo Washington Post. Sen jälkeen viranomaiset rajasivat sukulaiset yhteen epäiltyyn perinteisiä tutkintamenetelmiä ja poliisin valvonnassa otettua DNA-näytettä käyttämällä.
Samanlainen tutkinta tuskin olisi mahdollinen Suomessa, Pirttivaara epäilee.
– En usko, että täällä voitaisiin alkaa jakaa rikostutkinnan dataa poliisiviranomaisten ulkopuolisiin järjestelmiin. En tiedä, miten sitä voisi ladata mihin tahansa palveluun. Rikoksista epäiltyjäkin suojellaan, etteivät epäilykset kohdistu väärään ihmiseen.
Yhdysvaltoja piinanneen yövaanijan kiinni jääminen on varmasti kaikkien mielestä hyvä asia. Silti poliisin käyttämät metodit ovat herättäneet laajaa eettistä keskustelua geneettistä sukututkimusta harrastavien keskuudessa niin Suomessa kuin maailmalla.
– Monella on kaksijakoinen suhtautuminen tähän juttuun. Tietosuojaa ja yhteiskunnan pelisääntöjä miettivät voivat kysyä, millä tavalla poliisi saa vertailla epäiltyjen tietoja suljettuihin geneettisen sukututkimuksen tietokantoihin. Tietoon perustuva suostumus on yksi kulmakivi. Missä ovat lain, etiikan ja moraalin rajat? Missä niiden tulisi olla?
