Ulkomaat

Syyrian valtionmedia: Hallitus ja kapinalliset sopivat eteläisen Damaskoksen evakuoinnista – Isis taistelee viimeisestä valtakeskuksestaan

Julkaistu:

Isis on taistellut viimeisestä valtakeskuksestaan Damaskoksen eteläosissa.
Syyrian valtionmedia kertoi sunnuntaina maan hallituksen tehneen sopimuksen kapinallisryhmien kanssa pääkaupunki Damaskoksen eteläisten kaupunginosien evakuoimisesta.

Kapinallisten hallussaan pitämät alueet sijaitsevat Jarmukin palestiinalaispakolaisten leirin itäpuolella. Kapinallistaistelijat voivat hallituksen mukaan joko lähteä perheineen tai jäädä, jos luopuvat aseistaan.

– Syyrian hallituksen ja terroristiryhmien välillä on saavutettu sopimus eteläisessä Damaskoksessa, raportoi Syyrian valtiollinen uutistoimisto SANA sunnuntaina. Syyrian hallitus kutsuu kaikkia kapinallisryhmiä terroristeiksi.

Sopimus seurasi hallituksen joukkojen tuoretta hyökkäystä alueelle. Vastaavia sopimuksia on tehty jo aiemmin kapinallisilta vallatuista kortteleista Damaskoksen lähialueilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Isis taistellut viimeisestä urbaanista keskuksestaan

Syyrian hallitus on taistellut pääkaupungissa erityisesti terroristijärjestö Isisiä vastaan. Hallituksen joukot ovat vallanneet loppuviikosta laajoja alueita Jarmukin leirin länsipuolelta Qadamin kaupunginosasta, raportoi syyrialainen ihmisoikeustarkkailija.

Tarkkailijan mukaan vastahyökkäystä yrittäneet Isis-taistelijat valtasivat lauantaina Jarmukin leirin itäpuolella sijaitsevan sairaalan ja sitä ympäröivät rakennukset. Sunnuntaina hallituksen ilmavoimat moukaroivat Jarmukin leiriä ja viereistä Hajar al-Aswadin kaupunginosaa.

Jarmukin leiri ja sen lähialueet ovat Isisin suurin jäljellä oleva urbaani valtakeskittymä Syyriassa tai Irakissa. Terroristijärjestö on menettänyt suurimman osan hallitsemistaan alueista molemmissa maissa.

Jihadistitaistelijat ovat pitäneet Jarmukin leiriä ja sen viereistä Hajar al-Aswadin kaupunginosaa hallussaan vuodesta 2015. Ryhmä valloitti Qadamin alueen yllätyshyökkäyksessä maaliskuussa.