Kim Jong-un liikuttui Koreoiden rajalla: ”Kävelin 200 metriä tunteet tulvien” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kim Jong-un liikuttui Koreoiden rajalla: ”Kävelin 200 metriä tunteet tulvien”

Etelä- ja Pohjois-Korean johtajat kättelivät toisiaan hymyillen, kun Koreoiden välinen historiallinen huippukokous alkoi maiden välisellä vyöhykkeellä Suomen aikaan aamuyöllä.

27.4.2018 8:04

Maiden rajan ylittäminen oli Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin mukaan niin helppoa, että se sai hänet pohtimaan, miksi sen tekeminen vei 11 vuotta. Hän viittasi maiden edelliseen huippukokoukseen, joka järjestettiin Pohjois-Korean pääkaupungissa Pyongyangissa vuonna 2007.

– Kävelin 200 metriä tunteet tulvien, Kim sanoi Etelä-Korean puolella sijaitsevassa Rauhan talossa, jossa perjantainen kokous järjestettiin.

Kim sanoi Etelä-Korean presidentille Moon Jae-inille saapuvansa vierailulle maan pääkaupunkiin Souliin milloin tahansa kutsutaan.

Perjantain tapaaminen on historiallinen, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Korean johtaja astui Etelä-Korean maaperälle sitten 1950-luvulla käydyn Korean sodan. Tätä aiemmin Koreoiden johtajat ovat tavanneet vain kaksi kertaa, vuosina 2000 ja 2007.

Johtajien odotetaan keskustelevan ainakin Pohjois-Korean ydinaseohjelmasta sekä maiden suhteista. Korean sota loppui vuonna 1953, mutta virallista rauhansopimusta ei ole solmittu.

Kim Jong-un ja Moon Jae-in kättelivät toisiaan Pohjois-ja Etelä-Korean välisellä rajalla.­

Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA kertoi perjantaina, että Kim aikoo keskustella ”avoimin sydämin” kaikista kysymyksistä, jotka koskevat Koreoiden välistä suhdetta ja rauhan saavuttamista, vaurautta ja Korean niemimaan jälleenyhdistymistä. Uutistoimisto ei maininnut ydinaseohjelmaa, vaikka sen uskotaan olevan keskustelujen tärkeysjärjestyksessä korkealla.

Johtajat ylistivät aikomuksiaan – ”kumpikin meistä tuntee raskaan painon harteillamme”

Ennen historiallista kokouksen alkua kumpikin johtaja otti symbolisen askeleen naapurimaan puolelle. Rauhan talossa Kim jätti merkkinsä vieraskirjaan.

– Uusi historia alkaa nyt – historian alkupisteessä ja rauhan aikakaudessa, Kim kirjoitti.

Kim vakuutteli Moonille uuden ajan alkaneen maiden suhteissa.

– Tulin tänne päättäväisenä lähettää lähtömerkin uuden historian kynnyksellä, Kim sanoi.

Hän lupasi valmistelevansa kestävän sopimuksen.

Historiallinen hetki: Pohjois-Korean ja Etelä-Korean johtajat ylittävät maiden välisen rajalinjan toisistaan kiinni pitäen.­

– Ei väliä, kuinka hyvän sopimuksen saamme tehtyä täällä, jos sitä ei panna toimeen kunnolla, se tuottaa vain pettymyksen.

Etelä-Korean Moon sanoi ihailevansa Kimin rohkeaa päätöstä tulla etelään. Moon toivoi, että johtajat saavuttaisivat ”rohkean sopimuksen, joka olisi lahja korealaisille ja ihmisille, jotka haluavat rauhaa”.

– Uskon, että kumpikin meistä tuntee raskaan painon harteillamme, Moon sanoi Kimille.

Pohjois-Korea teki viime vuonna kuudennen ja tähän asti voimakkaimman ydinkokeensa

Viime vuonna Pohjois-Korea teki kuudennen ja tähän asti voimakkaimman ydinkokeensa. Syyskuussa laukaistu vetypommi voidaan maan mukaan ladata ohjuksen kärkeen. Samassa kuussa maa ampui keskipitkän matkan ballistisen ohjuksen Japanin yli.

Marraskuussa Pohjois-Korea ilmoitti testanneensa onnistuneesti uudentyyppistä mannertenvälistä ballistista ohjusta, joka sen mukaan yltää kaikkialle Yhdysvaltoihin. Maa julistautui samalla ydinasevallaksi.

Pohjois-Korea aloitti ohjustuotantonsa 1970-luvulla kehittelemällä neuvostovalmisteista Scud-B-ohjusta, jonka kantomatka oli kolmisensataa kilometriä. Koelaukaisu tehtiin vuonna 1984.

Turvallisuusneuvosto on määrännyt Pohjois-Korealle lukuisia pakotepaketteja vuoden 2006 jälkeen, jolloin maa teki ensimmäisen maanalaisen ydinkokeensa. Vuonna 2006 Pohjois-Korea myös testasi seitsemää eri ohjustyyppiä, niiden joukossa 6 700 kilometriin yltävä Taepodong-2. Onnistuneesti se laukaistiin vuonna 2009.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?