Jassm-ohjusta käytettiin ensimmäistä kertaa tositoimissa Syyriassa – näin toimii myös Suomen ilmavoimien hankkima ase - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Jassm-ohjusta käytettiin ensimmäistä kertaa tositoimissa Syyriassa – näin toimii myös Suomen ilmavoimien hankkima ase

Julkaistu: 17.4.2018 11:23

Syyriaan viikonloppuna tehdyn ilmaiskun yhteydessä käytettiin ensimmäistä kertaa uutta, pidemmän kantaman Jassm-ER-risteilyohjusta.

Kaksi Yhdysvaltain B-1B Lancer -pommikonetta laukaisi yhteensä 19 Jassm-ER -risteilyohjusta Syyrian myrkkykaasulaitoksiksi ja -varastoiksi väitettyjä kohteita vastaan varhain lauantaina.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun AGM-158B Jassm-ER:ää käytettiin sotatoimessa.

Lockheed Martinin AGM-158 Jassm on pitkän kantaman risteilyohjus, jonka perusmallia on nyt myös Suomen ilmavoimien käytössä. Suomen ilmavoimien Hornet suoritti ensimmäiset onnistuneet Jassm-koeammunnat Yhdysvalloissa maaliskuun alussa.

Yhdysvaltain kongressi antoi 2011 luvan myydä Suomelle enintään 70 kappaletta Jassm-ohjuksia. Niiden hinnaksi kerrottiin enintään 185 miljoonaa euroa, mutta Suomi osti ohjuksia lopulta noin 145 miljoonalla eurolla.

Suomi on Australian jälkeen toinen ulkomainen maa, jolle Yhdysvallat on ohjusta myynyt. Suomen jälkeen sen on hankkinut Puola. Myös Japani harkitsee ohjusten hankkimista. Japani asentaisi Jassm-ER:ät itsepuolustusvoimiensa F-15J-hävittäjiin. Ohjusten kantama riittäisi silloin esimerkiksi Pohjois-Korean ydinlaitoksiin saakka.

Syyriassa käytettiin Jassmin uudempaa ER-mallia, jonka kantama riittää jopa 1 000 kilometriin. Suomen hankkimilla Jassmeilla voidaan ampua noin 300–400 kilometriin.

Perusmallin kappalehinnaksi on väitetty noin 700 000 euroa kun ER-malli maksaa noin 1,3 miljoonaa euroa kappaleelta.

Tonnin painoisesta ohjuksesta 450 kiloa on taistelukärkeä.

Jassm on esimerkiksi Tomahawkiin verrattuna vaikea havaita ja torjua. Syyriassa Yhdysvallat käytti Jassmien lisäksi 57 Tomahawkia, sekä ranskalaiset ja britit Storm Shadow- ja Scalp-ohjuksia.

Venäjä väitti iskun jälkeen, että Venäjän ja Syyrian ilmapuolustus olisi ampunut alas yhteensä 71 laukaistuista 105 risteilyohjuksesta. Länsilähteiden mukaan ainakin Jassm olisi ollut erityisen tehokas kohteitaan vastaan.

Jassm-ER hyväksyttiin taistelukäyttöön vasta helmikuussa 2018, eikä sitä ollut aiemmin käytetty taistelussa.

Jassmin tuotanto alkoi 1990-luvun lopulla. Kehittely kärsi vaikeuksista, mutta Lockheed Martin on toimittanut noin 2 000 Jassm-ohjusta Yhdysvaltain asevoimille.

Siksi Syyria tarjosi nyt hyvän ”esittelymahdollisuuden Pentagonille osoittaa Jassm-ER:n tehokkuus kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle”, totesi tutkija Corey Wallece Berliinin Freie Universitatista.

– Syyrian isku osoitti, että Jassm-ER:llä on tarjota muutakin kuin 1 000 kilometrin kantamansa. Se on erittäin selviytymiskykyinen häiveohjus, joka kykenee tarkasti iskemään maakohteisiin ilmasta laukaistuna, Wallace huomauttaa.