Bensatankki räjähti kasvoille – tämä otos tuleen syttyneestä protestoijasta voitti arvostetun lehtikuvakilpailun - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Bensatankki räjähti kasvoille – tämä otos tuleen syttyneestä protestoijasta voitti arvostetun lehtikuvakilpailun

Ronaldo Schemidt otti vaikuttavan kuvan Caracasissa viime vuoden toukokuun levottomuuksien yhteydessä.

Tuleen syttynyt mielenosoittaja selvisi hurjasta tilanteesta ensimmäisen ja toisen asteen palovammoilla.­

13.4.2018 0:35

Uutistoimisto AFP:n venezuelalaisen valokuvaajan Ronaldo Schemidtin otos on voittanut arvostetun World Press Photo -lehtikuvakilpailun.

Kuva on otettu Venezuelan presidenttiä Nicolas Maduroa vastustaneen mielenosoituksen yhteydessä Caracasissa 3. toukokuuta 2017.

Kuvassa on tuleen syttynyt naamioitunut mielenosoittaja. Protestoijat ottivat maan pääkaupungissa yhteen mellakkapoliisien kanssa.

Tuomaristo perusteli valintaansa muun muassa sillä, että kuvassa on valoa, liikettä ja voimaa ja sen näkeminen herättää välittömästi tunteita.

Palkittu kuva otettiin toukokuussa 2017 Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa.­

AFP kertoo Schemidtin olleen paikalla, kun 28-vuotias Victor Salazar syttyi tuleen yrittäessään tuhota poliisin moottoripyörää muiden mielenosoittajien kanssa. Bensatankki räjähti hänen kasvoilleen.

Kilpailun järjestäjien mukaan Salazar selviytyi välikohtauksesta ensimmäisen ja toisen asteen palovammoilla.

– Vuoden kuvan pitää kertoa tarina... sen pitää nostaa kysymyksiä... sen pitää olla kiehtova ja osoittaa näkökulma siitä, mitä maailmassa tänä vuonna tapahtui, tuomariston puheenjohtaja Magdalena Herrera kommentoi AFP:n mukaan.

– Tämä on klassinen valokuva, mutta siinä on välitöntä energiaa ja dynamiikkaa.

Schemidtin otos nappasi ykkössijan myös tuoreiden uutisten kategoriassa. Voittajat palkittiin torstaina Amsterdamissa.

Valokuvaaja Ronaldo Schemidt palkittiin torstaina Amsterdamissa.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?