Ulkomaat

Harhainen maalari tapasi ovensuussa miehen, kysyi nimeä ja ampui kolmesti – Rudi Dutschken murhayrityksestä 50 vuotta

Julkaistu:

1968
50 vuotta sitten tänään vihapuhe muuttui teoiksi ja yksi Euroopan hulluista vuosista sai saksalaisen opiskelijaradikaalin kasvot.
– Oletteko Rudi Dutschke? maalari Josef Bachmann kysyi ovensuussa tapaamaltaan mieheltä. Paikka oli Berliinin kuuluisa Kurfürstendamm-katu, talon numero 141 ja päivämäärä 11. huhtikuuta.

Saatuaan myöntävän vastauksen tuolloin 23-vuotias Bachmann kaivoi taskustaan pistoolin, ampui kolme laukausta ja pakeni paikalta.

Luodit osuivat Dutschkea päähän ja olkapäähän. Kuin ihmeen kaupalla ja laadukkaan sairaanhoidon ansiosta Dutschke selvisi attentaatista hengissä mutta menetti pitkäksi aikaan muistinsa ja puhekykynsä.

Mutta kuka kumman Dutschke?


Rudi Dutschke oli Itä-Saksan puolella 1940 syntynyt Länsi-Berliinin Freie Universitätin opiskelija, pääaineenaan sosiologia. Hän oli loikannut viimeisten joukossa länteen, kun Berliinin muuria alettiin pystyttää 1961. Hän oli ehtinyt hankkiutua jo DDR:ssä hankaluuksiin kieltäytymällä asepalveluksesta. Jos ei sotataitojen opiskelu Volksarmeessa maittanut, ei Itä-Saksassa ollut asiaa jatko-opintoihinkaan, kuului komento, joten Dutschke otti pyöränsä ja ajoi länteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lännessä elo oli vapaampaa ja opiskelujensa ohessa Dutschke aktivoitui poliittisesti entisestään. Hänestä tuli yksi Länsi-Saksan radikaalin opiskelijaliiton johtajista ja sen kasvot lehtien palstoilla sekä tv-debateissa.

Vuoden 1968 alku oli maailmanpolitiikassa vauhdikasta aikaa. Vietnamissa vasemmistolainen Vietkong aloitti legendaarisen tet-hyökkäyksensä yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan. Saksan naapurissa Tsekkoslovakiassa vietettiin Prahan kevättä, joka uhkasi horjuttaa koko kommunistista maailmanjärjestystä. Yhdysvaltalainen ihmisoikeustaistelija Martin Luther King oli ammuttu Memphisissä 6. huhtikuuta.

Kiihkeä maailmanmeno oli temmannut Dutschken lopullisesti vuohonsa. Hän organisoi vuoden 1968 alussa Berliinin mittavan Vietnamin sodan vastaisen mielenosoituksen, jossa vaadittiin mm. Yhdysvaltain sotilaita kieltäytymään sotatoimista.

Systeemin vastaiskua ei tarvinnut odottaa kovin kauan. Berliinin hallintoalueen senaatti järjesti muutama päivä dutschkelaisten jälkeen vastamielenosoituksen. Marssilla kannettiin Rudi Dutschken kuvalla koristettuja plakaatteja, joihin oli painettu määritelmä ”Valtionvihollinen numero 1”.


Länsi-Berliinissä ei tuohon aikaan jumalauta pilkattu Amerikkaa. Berliinin ilmasilta oli vielä tuoreessa muistissa, yhtä lailla kuin puna-armeijan käytös vallatussa kaupungissa keväällä 1945. Amerikkalaissympatioilla oli selvä ja inhimillisesti oikein ymmärrettävä tausta.

Dutschke oli hankkinut vihollisia myös yksityiseltä sektorilta. Länsi-Saksan merkittävin lehtitalo Springer oli valjastanut raskaimman arsenaalinsa opiskelijaradikalismin ja sen keulakuvan Rudi Dutschken suitsimiseksi.

Springerin kustantama vaikutusvaltainen ja huomattavan konservatiivinen bulevardilehti Bild oli juuri muutamaa päivää ennen veritekoa julistanut Dutschken ”Valtakunnan viholliseksi numero 1” ja kehottanut pysäyttämään Dutshcken ”ennen kuin on liian myöhäistä”.

Niinpä harhainen äärioikeiston sympatiseeraaja Josef Bachmann päätti ryhtyä sanoista tekoihin.


Ammuttuaan Dutschkea Bachmann pakeni poliisia kellariin ja napsi lääkkeitä ilmeisesti tehdäkseen itsemurhan, mutta tulitti samalla koko ajan häntä piirittänyttä virkavaltaa. Lopulta poliisi joutui savustamaan ampujan ulos kolostaan kyynelkaasulla.

Kuulusteluissa Bachmann kertoi tekonsa syyksi vihan, Dutschkesta hän käytti nimitystä ”saastainen kommunistisika”. Bachmann tuomittiin tapon yrityksestä seitsemäksi vuodeksi vankilaan. Hän ei kuitenkaan istunut tuomiotaan loppuun vaan surmasi itsensä vankilassa helmikuussa 1970.

Dutschke taas saatiin kiidätettyä ampumapaikalta sairaalaan, ja hänen henkensä onnistuttiin pelastamaan vaativalla leikkauksella.

Dutschke toipui vammoista jossain määrin ja karisti Berliinin pölyt jaloistaan. Kierreltyään Sveitsissä, Italiassa ja Britanniassa hän tanskalaistui ja sai dosentuurin Århusin yliopistosta.

Tanskasta on lyhyt matka Saksaan, ja vuodesta 1972 lähtien hän osallistui aktiivisesti saksalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Dutschke lähentyi ay-liikettä ja sosiaalidemokraatteja, kuten useat muutkin aikalaisradikaalit.

Varsinaisen poliittisen kotinsa Rudi Dutschke rakensi lopulta itse. Hän toimi aktiivisesti hajanaisten vasemmiston pikkupuolueiden ja orastavan vihreän liikkeen yhdistämiseksi. Hänen valittiin Bremenin osavaltion maapäiville vihreältä listalta vuonna 1979, ja Dutschke on yksi Saksan Vihreän puolueen (Die Grünen) perustajajäsenistä.

Lopulta laukaukset koituivat kuitenkin Dutschken kohtaloksi. Hän sai jouluaattona 1979 epileptisen kohtauksen kylpyammeessa kotonaan Århusissa ja hukkui.

Hänen haudattiin tammikuussa 1980 Länsi-Berliiniin Dahlemin hautausmaalle. Surujuhlaan osallistui yli 6 000 ihmistä.

Vuonna 2005 Berliinin Kreuzbergin kaupunginosan valtuusto päätti, että Dutschke saa oman kadun Kreuzbergista. Rudi-Dutschke-Strasse kulkee kuin sattumalta Springer-kustantamon pääkonttorin ohitse. Kustantamo vetosi kaikkiin saksalaisiin oikeusasteisiin saadakseen katupäätöksen kumottua, turhaan.

Suomessa Dutschken ampuminen oli uutinen, joskaan ei valtavan suuri. Osittain tapahtuma jäi pääsiäisen jalkoihin, sillä lehdet ilmestyivät juhlapyhien takia poikkeuspäivinä.

Uudelleen teko nousi Suomessa pinnalle keväällä 1970, kun Sinikka Sokka ja Pekka Aarnio, myöhemmät Agit Propin jäsenet, levyttivät saksalaisen Wolf Biermannin kappaleen Kolme luotia Rudi Dutschkeen suomennoksen. Kohu syntyi, kun Päivi Istala soitti laulun Yleisradiossa ohjelmassaan Ristivetoa esitellessään Kansankulttuurin, Kansan sivistystyön liiton ja Love Recordsin yhteisponnistuksen hedelmän, V. I. Lenin 1870–1970 -juhla-albumin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt