Ilmailulaitos varoitti ohjusiskun mahdollisuudesta – kuva paljastaa, kuinka lentokoneet kiertävät Syyriaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ilmailulaitos varoitti ohjusiskun mahdollisuudesta – kuva paljastaa, kuinka lentokoneet kiertävät Syyriaa

Julkaistu: 11.4.2018 5:42, Päivitetty 11.4.2018 20:06

Ilmatilan turvallisuutta varmistava Eurocontrol on varoittanut itäisellä Välimerellä operoivia lentoyhtiöitä mahdollisesta ohjusiskun vaarasta.

Uutistoimisto Reuters kertoi varhain keskiviikkona Eurocontrolin pitävän mahdollisena, että Syyriaan isketään ilmasta-maahan-ohjuksilla tai risteilyohjuksilla seuraavien kolmen vuorokauden aikana. Myös radiolaitteiden ja navigointijärjestelmien häirintää pidetään mahdollisena.

Tämän vuoksi laitos on päättänyt kehottaa itäisen Välimeren ilmatilassa operoivia lentoyhtiöitä varovaisuuteen.

– Itäisen Välimeren/Nikosian FIR-alueella tapahtuvan lentotoiminnan suunnitteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota, Eurocontrol ohjeistaa verkkosivustollaan.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että myös Finnairin kahden Israelin Tel Avivin -lennon reititystä muutettiin ohjusvaaravaroituksen vuoksi.

Reuters kertoo ilmaliikennettä seuraavan FlightRadar-verkkosivuston perusteella, että varhain keskiviikkoaamuna Syyrian ilmatila oli hyvin pitkälti tyhjä kaupallisista lennoista.

Uutistoimiston mukaan useat maat, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Saksa ovat kuitenkin jo aiemmin kehottaneet välttämään Syyrian ilmatilaa, sillä sotatila maassa on jatkunut jo yli seitsemän vuotta. Eurocontrolin rajaama alue on kuitenkin nyt aiempaa laajempi.

Ainoat alueella lentämistä jatkaneet kaupalliset yhtiöt olivat Reutersin mukaan Syrian Air sekä Middle East Airlines.

Ilmaliikennettä valvovat viranomaiset ovat olleet erityisen varovaisia sen jälkeen kun Malaysia Airlinesin lento MH17 ammuttiin alas Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Maasta-ilmaan-ohjus osui matkustajalentokoneeseen ja kaikki lennolla olleet 298 ihmistä kuolivat.

Viime vuonna Pohjois-Korea teki ohjustestin, josta se ei varoittanut ennakkoon, minkä vuoksi jotkin lentoyhtiöt päätyivät ohjaamaan lentokoneensa uusille reiteille ja välttämään määrättyjä alueita Japaninmeren yläpuolisessa ilmatilassa.

Juttua ja otsikkoa on päivitetty 11.4. kello 17.15. Toisin kuin otsikossa aiemmin kerrottiin, Syyrian ilmatila ei tyhjentynyt ohjuspelon vuoksi. Juttua on täsmennetty siltä osin, että Syyrian ilmatilaa on vältetty jo pidemmän aikaa maan seitsemän vuotta jatkuneen sisällissodan takia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?