Ulkomaat

Venäjä vaatii päästä tapaamaan myrkytyksestä toipuvaa ex-agentin tytärtä – Britannia harkitsee pyyntöä

Julkaistu:

Britannian ulkoministeriön mukaan päätöstä tehdessä otetaan huomioon kansainvälisten ja kotimaisten lakien lisäksi Julia Skripalin omat oikeudet ja toiveet.
Venäjän Lontoon-suurlähetystö kertoi perjantaina Twitterissä ”vaativansa” oikeutta tavata Julia Skripalin, joka toipuu edelleen sairaalassa myrkytyksen jäljiltä. Perjantaina uutisoitiin, että Skripalin tila on kohentunut siinä määrin, että hän kykenee jo puhumaan.

Julia Skripal, 33, sekä hänen isänsä, entinen venäläisvakooja Sergei Skripal, 66, joutuivat Salisburyssa voimakkaalla hermomyrkyllä tehdyn murhayrityksen uhreiksi maaliskuun alussa. Vanhempi Skripal on edelleen kriittisessä tilassa, eikä ole tietoa, tuleeko hän koskaan toipumaan.



Reutersin mukaan Britannian hallitus harkitsee parhaillaan sitä, pääsevätkö Venäjän edustajat tapaamaan Julia Skripalia. Hän on Venäjän kansalainen, ja asui Venäjällä ennen lähtöään vierailulle Britanniaan isänsä luokse.

– Harkitsemme pyyntöä suhteessa kansainvälisten ja kotimaisten lakien asettamiin velvoitteisiin sekä Julia Skripalin oikeuksiin ja toiveisiin, Britannian ulkoministeriön tiedottaja kertoi Reutersille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Julia Skripalin kannasta asiaan ei toistaiseksi ole tietoa.

Kaksikon myrkytys on synnyttänyt Britannian välille diplomaattisen kriisin, jonka myötä 29 maata on ilmoittanut karkottavansa 145 venäläisdiplomaattia solidaarisuuden osoituksena Britannialle.

Brittiviranomaisten mukaan murhayrityksessä käytetty Novitshok-hermomyrkky oli lähtöisin Venäjältä, ja brittipoliitikot ovat syyttäneet Venäjää teosta suorasanaisesti. Venäjä on kiistänyt jyrkästi olleensa Skripaleiden myrkytyksen takana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt