Ulkomaat

BBC: Myrkkyhyökkäyksestä toipuva Julia Skripal pystyy puhumaan – mystinen venäläissulho herättää kysymyksiä

Julkaistu:

Skripalien sukulainen vihjaa, että Julia Skripal olisi jopa saattanut olla hermomyrkkyhyökkäyksen pääkohde.
Entinen kaksoisagentti Sergei Skripal on yhä kriittisessä tilassa maaliskuun 4. päivänä Salisburyssa tehdyn hermomyrkkyhyökkäyksen jäljiltä. Isänsä kanssa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Julia Skripalin tilanne vaikuttaa sen sijaan kohentuneen selvästi.

– Julia Skripal toipuu vauhdilla eikä ole enää kriittisessä tilassa, kertoi naista hoitava sairaala tiedotusvälineille torstaina.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo useisiin nimettömiin lähteisiin viitaten, että 33-vuotias Julia Skripal olisi jo tajuissaan ja kykeneväinen puhumaan.

Myrkky saattoi olla ovenkahvassa

Yleisradioyhtiö kertoo lisäksi saaneensa vihiä siitä, että poliisi uskoo Skripalien altistuneen hermomyrkylle Sergei Skripalin talon kotiovella. BBC:n mukaan isän ja tyttären uskotaan altistuneen myrkylle heidän kosketettuaan käsillään ulko-oven kahvaa ennen kuin he ajoivat Maltingsin ostoskeskukseen, jonka liepeille he jättivät auton parkkiin.


Aiemmin julkisuuteen on kerrottu, että jäämiä Neuvostoliitossa kehitetystä Novitshok-hermomyrkystä on löydetty Skripalin autosta sekä italialaisesta ravintolasta. BBC:n mukaan kahdeksan päivää myrkytyksen jälkeen peitettiin myös parkkimittari, josta kaksikko oli mahdollisesti ostanut pysäköintilipun ennen kuin heidät löydettiin tiedottomina ostoskeskuksen lähellä sijaitsevalta penkiltä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Skripalien myrkytyksen jälkeen Britannia ja sen useat liittolaiset ovat syyttäneet Venäjää hyökkäyksestä ja karkottaneet jo yli 150 venäläisdiplomaattia. Venäjä vastasi länsimaiden toimiin perjantaina samalla mitalla ja ilmoitti karkottavansa diplomaatteja 23 maasta. Heidän joukossaan on myös yksi suomalaisdiplomaatti.

Venäjä ilmoitti torstaina karkottavansa jo pelkästään 60 amerikkalaisdiplomaattia, kun Yhdysvallat oli aiemmin ilmoittanut karkottavansa 60 venäläisdiplomaattia ja sulkevansa Seattlen lähetystön.

Oliko iskun pääkohde sittenkin Julia?

Brittilehti Daily Mail kirjoitti torstaina myös Julia Skripalin ”mysteerisulhasesta”, jonka äidillä on ilmeisesti läheisiä suhteita Venäjän salaiseen palveluun. Lehden mukaan Venäjä suojelee miestä, koska tämän nimeä ei ole kerrottu julkisuudessa, vaikka se ilmeisesti on moskovalaislehtien tiedossa.


Lontoolainen oikeusistuin sen sijaan ilmoitti lehden mukaan viime viikolla, ettei mies ole ottanut yhteyttä sairaalaan, jossa morsian on taistellut hengestään myrkkyhyökkäyksen jälkeen.

Spekulaatioita sulhasesta on lietsonut myös Sergei Skripalin veljentytär Viktoria Skripal. Daily Mailin mukaan hän sanoi BBC Russianin haastattelussa uskovansa, että hyökkäyksessä on ollut kyse perheriidasta ja Sergei Skripalin sijaan pääkohde olisikin ollut Julia Skripal.

Hän kertoi haastattelussa myös muun muassa, ettei perhe ole kertonut Sergei Skripalin äidille myrkkyhyökkäyksestä, jotta tämä ei järkyttyisi liiaksi.