Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti torstaina nimittävänsä uudeksi turvallisuusneuvonantajakseen pitkän linjan diplomaatin John Boltonin. Trumpin on kerrottu harkinneen Boltonia aiemmin jopa ulkoministerikseen, mutta jättäneen nimityksen tekemättä tämän epäsiistinä pitämiensä mursuviiksien vuoksi.
Muun muassa Michael Wolffin Fire and Fury -kirjaan kronikoitu heikkous sai nyt unohtua Trumpin kiihdyttäessä yhä uhkaavammaksi käyvää kampanjaansa vihollisiaan vastaan. Koko ajan syvemmälle Venäjään ja naissuhteisiin liittyviin skandaaleihinsa ajautuva Trump näyttää kuuntelevan yhä vähemmän maltillisia neuvoja ja yhä enemmän omia impulssejaan.
Tämä on ollut liikaa monille lähipiirissä. Päivää ennen Boltonin nimitystä Trumpin Venäjä-tutkintaa hoitava lakimies John Dowd irtisanoutui koska presidentti ei halunnut kuunnella hänen neuvojaan. Maaliskuun alussa Trumpin terästulleja vastustanut talousneuvonantaja Gary Cohn jätti hallinnon samasta syystä.
Pohjois-Korean kanssa neuvottelupöytään halunnut ulkoministeri Rex Tillerson sai potkut viime viikolla. Boltonin tieltä Trumpin kabinetista poistuu entinen kenraali H.R. McMaster, joka kuuluu hallinnon harvoihin arvostettuihin ja osaaviin ulkopoliittisiin ajattelijoihin.
Väistyvä kansallisen turvallisuuden neuvonantaja H.R. McMaster kuului harvoihin arvostettuihin ulkopolitiikan osaajiin Trumpin hallinnossa.
Tillersonia, McMasteria, Cohnia on yhdessä puolustusministeri James Mattisin ja kabinettipäällikkö John Kellyn kanssa kutsuttu joskus Trumpin hallinnon ”aikuisiksi”, joiden kokemusta ja neuvoja Trump arvostaa, ja jotka ovat onnistuneet suitsimaan presidentin pahimpia ylilyöntejä. Nyt aikuisista on jäljellä enää kaksi mutta lastentarha kasvaa.
Skandaaleissa ryvettynyttä Boltonia on kuvailtu jopa huonoiten turvallisuusneuvonantajan tehtävään sopivaksi henkilöksi. Viiksiensä lisäksi Bolton tunnetaan äärimmäisen haukkamaisista kannoistaan ja sekä sotaisista että tehottomista ratkaisuistaan.
Parhaiten Bolton muistetaan toimimisestaan kansainvälisestä turvallisuudesta vastaavana apulaisulkoministerinä George W. Bushin hallinnossa 2000-luvun alussa. Tehtävässään Bolton väitti Saddam Husseinin piilottelevan varmuudella joukkotuhoaseita ja niiden tuotantolaitoksia ja kannatti hyökkäystä maahan. Samoihin aikoihin Bolton kannatti iskua myös Kuubaan, jonka väitti kehittelevän kemiallisia aseita.
Boltonia myös syytettiin Irakin sodan perusteena käytetyn tiedustelutiedon manipuloinnista. Joukkotuhoaseita ei koskaan löydetty, mutta hyökkäyksen jälkiä korjaillaan edelleen.
John Bolton muistetaan parhaiten osuudestaan Irakin sodan alkamiseen toimiessaan presidentti George W. Bushin hallinnossa.
Vuonna 2005 Bush valitsi Boltonin Yhdysvaltojen YK-lähettilääksi siitä huolimatta, että yli 100 entistä amerikkalaislähettilästä vetosi nimitystä vastaan. YK:n kiivaana vastustajana tunnettu Bolton on sanonut ettei koko järjestöä itse asiassa edes ole, ja että Yhdysvallat on maailman ainoa voima. Boltonin suusta on myös kuultu letkautus, jonka mukaan YK:n toiminta ei kärsisi jos sen New Yorkissa sijaitseva päämaja äkillisesti menettäisi kymmenen kerrosta.
Vuonna 2015 Bolton kannusti New York Times -lehden kirjoituksessaan Yhdysvaltoja pommittamaan myös Irania. Kauhistuttavin Boltonilta tullut lausunto lienee vuodelta 2009, jolloin hän esitti Israelin ennaltaehkäisevää ydiniskua ainoana keinona estää Irania saamaan itselleen ydinasetta.
Nyt Bolton pääsee neuvomaan näissä asioissa presidenttiä, joka näyttää olevan valmis aiempaa rohkeampiin ratkaisuihin. Bolton taas perusteli hiljattain Wall Street Journalissa julkaistussa tekstissä monisanaisesti Pohjois-Koreaan tehtävän ennaltaehkäisevän iskun oikeutusta. Ei ole vaikeaa arvata minkälaisia ehdotuksia Trump pian kuulee Pohjois-Korean ja Lähi-idän tilanteisiin.