Ulkomaat

Donald Trump katsasti 8 Meksikon-muurin prototyyppiä Kaliforniassa – antoi kuvernöörin kuulla kunniansa

Julkaistu:

Yhdysvallat
Yhdysvaltain presidentti on tehnyt virkakautensa ensimmäisen vierailun Kalifornian osavaltioon. Vierailun yhteydessä Trump tutustui kahdeksaan erilaiseen prototyyppiin muureista, joita Yhdysvaltojen ja Meksikon väliselle rajalle on kaavailtu.
Donald Trump lupasi vaalikampanjansa yhteydessä käynnistää jättimäisen infrastruktuurihankkeen Yhdysvaltojen ja Meksikon väliselle rajalle rakennettavasta muurista, mikäli tulee valituksi presidentiksi. Vaikka sittemmin Trump on joutunut peräytymään monista kampanjansa aikana tekemistään lupauksista, muurihankkeen suhteen hän on edelleen järkähtämätön. Muuri on rakennettava, vaikka sen hinta on suoraan verrannollinen hankkeen kokoon eli jättimäinen. Tämänhetkisten arvioiden perusteella muurin, jonka on määrä estää laittomien siirtolaisten virta Meksikosta rajan yli Yhdysvaltojen puolelle, kustannukset ovat noin 18 miljardia dollaria (n. 14,6 mrd euroa).

Tiistaina tekemällään virkakautensa ensimmäisellä matkalla Kalifornian osavaltioon Trump tutustui erilaisiin muurista tehtyihin prototyyppeihin San Diegossa. Samalla hän peräänkuulutti Yhdysvaltain kongressilta hyväksyntää muurihankkeen rahoitukselle.

– Kongressin on rahoitettava rajamuuri ja kiellettävä avustukset turvapaikkakäytänteille, jotka uhkaavat maatamme.


Tikunnokkaan Trump nosti erityisesti Kalifornian alueen, jossa vallitsevien käytänteiden hän sanoi olevan nykytilassaan riski koko kansakunnalle. Kunniansa sai CNN:n mukaan kuulla myös Kalifornian demokraattikuvernööri Jerry Brown, jota Trump syytti lepsuilusta maahanmuuttokysymyksissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Hän on kiva kaveri, muttei ole hoitanut tehtäväänsä.

Trumpin vierailua muuriprototyypeille varjostivat molemminpuolin valtioiden välistä rajaa järjestetyt mittavat mielenosoitukset. Meksikon puolella sijaitsevassa piskuisessa Rancho Escondidossa mielenosoittajat huusivat rajalinjan ylitse, että ”me emme maksa muuriasi” samanaikaisesti kun Trump seuruineen katsasti kahdeksan eri muuriprototyypin ominaisuuksia San Diegon laitamilla.


Useimmat meksikolaisista mielenosoittajista arvioivat Trumpia ”hulluksi”, jos hän kuvittelee miljardien arvoisen muuriin estävän ihmisiä pakenemasta köyhyyttä ja väkivaltaisia olosuhteita Meksikossa sekä Keski-Amerikassa.

Samoilla linjoilla oli myös uutistoimisto Reutersin haastattelema Rogelio Perez, 48, joka asuu köyhissä olosuhteissa lähes kirjaimellisesti 9-metristen betoniprototyyppien varjossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Muurin koolla ei ole mitään merkitystä. Uskon, että he jopa yrittävät tuollaisten yli sellaisten seipäiden avulla, joita urheilukilpailuissa käytetään, hän viittasi köyhiin maanmiehiinsä.

– Esteiden pystyttämisen sijaan olisi järkevämpää lähettää tänne shekkejä, Perez jatkoi ja muistutti, että lopulta myös Berliinin-muurikin kaatui.


Perez ja muut meksikolaiset mielenosoittajat eivät jääneet mielipiteensä kanssa vaille arvovaltaista tukijaa. Trumpin lyttäämä Kalifornian kuvernööri twiittasi vastineensa presidentille tämän kritiikin jälkeen.

– Kiitokset huudoista. Sillat ovat edelleen parempia kuin muurit. Ja Kalifornia pysyy edelleen maailman kuudenneksi suurimpana taloutena ja Yhdysvaltojen vauraimpana osavaltiona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt