Ulkomaat

CNN:n lähteet: Trump suunnittelee seuraavaksi veteraaniasioista vastaavan ministerin vaihtamista

Julkaistu:

Yhdysvallat
Tiistaina Donald Trump antoi potkut ulkoministeri Rex Tillersonille.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump suunnittelee hallintonsa veteraaniasioista vastaavan ministerin vaihtamista, uutisoi CNN lähdetietoihinsa vedoten.

Kahden hallintolähteen mukaan Trump haluaa korvata nykyisin pestiä hoitavan David Shulkinin. Yhtenä mahdollisuutena hänen seuraajakseen on harkittu tällä hetkellä energia-asioista vastaavaa Rick Perryä.

Veteraaniasioita hoitavan Shulkinin ja Valkoisen talon välit ovat olleet lähteiden mukaan kireät jo jonkin aikaa. Shulkinin on koettu muun muassa kyseenalaistavan Valkoisen talon arvovaltaa, lähteet kertovat.


Shulkin toimi pestissään jo edellisen presidentin Barack Obaman kaudella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tiistaina Donald Trump antoi potkut ulkoministeri Rex Tillersonille. Uusi ulkoministeri on tiedustelupalvelu CIA:n johdossa ollut Mike Pompeo.


Tillerson ei toimittajille tiistaina antamassaan jäähyväislausunnossa ottanut kantaa erottamisensa syihin tai siihen, milloin hän sai tietää potkuistaan.

Trump ja Tilllerson ovat olleet napit vastakkain pitkään, ja Tillersonin potkuista oli kiertänyt huhuja jo kauan ennen varsinaista erottamista. Trump on sanonut muun muassa, että Tillerson on liian perinteinen ajattelussaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt