Ulkomaat

Oliko tässä Tillersonin potkujen syy? Väistyvä ulkoministeri omisti viimeiset sanansa Venäjälle

Julkaistu:

Yhdysvaltain oppositio syyttää Yhdysvaltain ulkoministerin Rex Tillersonin saaneen potkut Venäjä-kritiikin vuoksi.
Väistyvä ulkoministeri Rex Tillerson osoitti viimeiset sanansa ulkoministerinä Venäjälle. Hän varoitti, että maan johdon valitsema tie vie sen eristyksiin, mikä ei ole Venäjän eikä muun maailman etu.

Hän painotti samalla, että Yhdysvallat ei ole vielä ryhtynyt riittäviin vastatoimiin Venäjän viimeaikaisten huolestuttavien toimien vuoksi. Hän viittasi oletettavasti ainakin Venäjän sekaantumiseen vuoden 2016 presidentinvaaleihin, jota presidentti Donald Trump on ollut haluton myöntämään todeksi.

Trump aikoo keskustella Britanniassa tapahtuneesta ex-vakoojan ja tämän tyttären myrkytystapauksesta maan pääministerin Theresa Mayn kanssa. Trump ei kuitenkaan suoraan tukenut vanhan liittolaisvaltion näkemystä, jonka mukaan Venäjä on ”erittäin todennäköisesti” myrkytyksen takana.

Lisäksi Tillerson korosti, että Yhdysvallat ei voi saavuttaa mitään ilman liittolaisiaan. Trump tunnetaan kriittisestä suhtautumisestaan liittoutumiseen ja liittolaisiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tillersonin korvaa ulkoministerinä CIA:n johtaja Mike Pompeo. Lue lisää tulevasta ulkoministeristä täältä.

Oliko Venäjä potkujen syy?

Tillersonin päätös puhua viime töikseen Venäjästä on huomionarvoinen, sillä Venäjä on ollut yksi merkittävimmistä erimielisyyden aiheista hänen ja presidentti Trumpin välillä. Juuri ennen erottamistaan Tillerson oli ottanut kantaa entisen kaksoisagentin myrkyttämiseen Britanniassa ja sanonut, että iskussa käytetty myrkky oli selvästi peräisin Venäjältä.

Samalla hän kutsui Venäjää vastuuttomaksi ja syytti sen luovan epävakautta maailmaan. Tillerson antoi lausuntonsa tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen liittolainen Britannia oli syyttänyt Venäjää tapauksesta mutta Trump ei ollut yhtynyt syytöksiin. Trump kommentoi vasta myöhemmin keskustelevansa Mayn kanssa myrktyksestä.

Tillersonin potkujen ajoitus antoi oppositiopuolue demokraateille mahdollisuuden syyttää Trumpin erottaneen Tillersonin siksi, että tämä otti liian tiukan linjan Venäjää vastaan. Washington Postin mukaan edustajainhuoneen oppositiojohtaja Nancy Pelosi kutsui potkuja huolestuttavaksi ennakkotapaukseksi siitä, että Trumpin hallinnossa voi saada nöyryyttävät potkut sillä perusteella, että tukee liittolaisia näiden puolustautuessa Venäjää vastaan.

Julkisuudessa on kuitenkin liikkunut ristiriitaista tietoa siitä, tiesikö Tillerson potkuistaan jo ennen kuin hän otti kantaa agentin myrkyttämiseen. Valkoisen talon mukaan hän tiesi, mutta ulkoministeriön korkea-arvoinen virkamies väitti julkisuudessa toista – ja sai saman tien potkut.

Tillerson ei toimittajille tiistaina antamassaan jäähyväislausunnossa ottanut kantaa erottamisensa syihin tai siihen, milloin hän sai tietää potkuistaan. Hän ei vastannut toimittajien kysymyksiin, vaan käveli ulos huoneesta heti lausuntonsa annettuaan.

Aiemmin hän oli sanonut edustajansa välityksellä amerikkalaisviestimille, että hänellä ei itsellään ollut ollut aikomusta irtisanoutua ja että hänelle oli epäselvää, miksi hänet irtisanottiin juuri nyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt