Ulkomaat

Poikkeuksellisen selkeä video: Hävittäjälentäjä kuvasi hyvin nopeasti lentävän tunnistamattoman esineen

Julkaistu:

Yhdysvaltalaisen hävittäjän vuonna 2015 kuvaaman kohteen alkuperästä ei ole mitään tietoa.
Yhdysvaltain laivaston F/A-18 Super Hornet -hävittäjä kuvasi vuonna 2015 Yhdysvaltain itärannikolla videon, jossa näkyy merta vasten hurjaa vauhtia etenevä esine. Kysymys onkin: mikä se on?

Videon julkisti viime viikon lopulla To The Stars Academy of Arts and Science -organisaatio.

Järjestö ei kerro kuinka on saanut materiaalin haltuunsa. Se kuitenkin vakuuttaa, että video on peräisin Yhdysvaltain puolustusvoimilta.

Videolla kuuluu, kuinka Super Hornetin miehistö hämmästyi lentävän esineen kuvattua infrapunasensoreilla:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Huraa! Me saimme sen! Mikä se on, kuuluu riemunkiljahdus.

Pentagon ei ole toistaiseksi kommentoinut julkisuuteen tullutta videota. Videolla liikkuvan esineen alkuperästä ei ole mitään tietoa.

Viime vuoden lopulla julkisuuteen tuli muitakin vastaavia videoita. Pentagon myönsi, että sillä on olemassa tutkimushanke tunnistamattomien lentävien esineiden selvittämiseksi.

Yhdysvaltain hallinnon salainen ufo-tutkimusohjelma käynnistyi vuonna 2007 ja jatkui ilmeisesti aivan viime vuosiin asti.

Rahaa käytettiin vuodessa 22 miljoonaa dollaria (n. 18,5 milj. euroa), jotka oli kätketty pieninä erinä puolustusministeriön mammuttimaiseen yli 600 miljardin vuosibudjettiin. Korvamerkitty rahoitus loppui vuonna 2012, mutta ohjelmassa mukana olleet ovat jatkaneet tutkimuksiaan senkin jälkeen muiden toimiensa ohessa.

Hankkeeseen kuului aiemmin Pentagonin tutkija Luis Elizondo. toimii nykyään videot julkistaneen organisaation johdossa. Hän kertoo CNN:n haastattelussa, että nyt julkisuuteen tulleet videot ovat vasta jäävuoren huippu.

Elizondo ei itse pidä automaattisena vastauksena, että videolla lentävä esine olisi peräisin ulkoavaruudesta:

– Se voi olla mikä vain, ja siksi meidän on tutkittava sitä. Se voi olla venäläistä tai kiinalaista alkuperää. Tai sitten se on peräisin Marsin pieniltä vihreiltä miehiltä. Emme tiedä mikä hemmetti se on.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt