Putin antoi vuonna 2014 kylmän määräyksen: Matkustajakone ammuttava alas - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Putin antoi vuonna 2014 kylmän määräyksen: Matkustajakone ammuttava alas

Vladimir Putin antoi karmaisevan käskyn ennen olympialaisia..

Vladimir Putin antoi karmaisevan käskyn ennen olympialaisia..

Julkaistu: 11.3.2018 21:44

Putin määräsi vuonna 2014 matkustajalentokoneen ammuttavaksi alas. Presidentille oli saapunut tieto, että koneessa oli pommi. Sillä oli tarkoitus aiheuttaa maksimaalista tuhoa Sotshin olympialaisten avajaisseremoniaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi asiasta itseään käsittelevässä, sunnuntaina julkaistussa dokumentissa Putin.

– Minulle kerrottiin, että lentokone on matkalla Ukrainasta Istanbuliin. Kaapparit vaativat laskeutumista Sotshiin, Putin kertoi.

Turkish Airlinesin Boeing 737 -lentokoneessa oli 110 matkustajaa. Koneen henkilökunnalta kantautui tieto, että eräällä matkustajalla oli pommi. Koneen kohteena oli olympiastadion, jonne oli kerääntynyt 40 000 juhlivaa ihmistä.

Putin kertoo pyytäneensä apua turvallisuusasiantuntijoiltaan. Hän sai kuulla, että varosuunnitelman mukaan kaapattu kone on ammuttava alas.

– Sanoin heille, ”toimikaa suunnitelman mukaan”.

Vladimir Putin vieraili Sotshissa ennen olympialaisia.

Vladimir Putin vieraili Sotshissa ennen olympialaisia.

Itse hän suuntasi olympiakylään Kansainvälisen olympiakomitean johtohenkilöiden kanssa.

Hetkeä myöhemmin Putin sai uuden puhelun. Siinä ilmoitettiin, että kaappausilmoitus oli väärä: pommiuhan oli aiheuttanut humalainen matkustaja. Kone jatkaisi matkaansa Turkkiin.

Kremlin tiedotuspäällikkö Dmitri Peskov vahvisti dokumentin kommentit lehdistötilaisuudessa sunnuntaina.

Venäjällä järjestään presidentinvaalit 18. maaliskuuta. Vladimir Putin pyrkii neljännelle kaudelle presidentiksi.