Ulkomaat

Video paljastaa mykistävän näyn meren pohjassa – USS Lexington säilynyt 76 vuotta uponneena hämmentävän hyvin

Julkaistu:

Löytö merestä
Meren syleilystä paljastui palanen toisen maailmansodan historiaa. USS Lexington on mykistävä näky.
Toisessa maailmansodassa uponnut Yhdysvaltain USS Lexington kantaa muistoja rajuista taisteluista ja inhimillisestä tuskasta. Tuore video avaa laivasta lähes mykistävän näyn, jota kovahermoisinkin sotahistorioitsija katsoo kunnioitusta tuntien.

Japanilaisten toisen maailmansodan aikana upottaman Yhdysvaltain laivaston lentotukialuksen USS Lexingtonin hylky on löydetty, uutisoi CNN aiemmin sunnuntaina verkkosivuillaan.

Nyt laivasta saadut tuoreet kuvat ja video paljastavat, että hylky on säilynyt uskomattoman hyvin 76 vuotta.

Yleensä korallit saavat tartuntapintaa metalliin ja laivan hylky lentokoneineen alkaa rapistua. Nyt näin ei ole käynyt. Reuters kertoo, että etsijäryhmä hämmästyi laivan ja lentokoneiden hyvästä kunnosta hylyn nähdessään.

– Lady Lex eli USS Lexington oli loistava näky, kun se paljastui koko komeudessaan, sukeltajien ryhmän johtaja Robert Kraft kertoo Reutersille.

Löytö on sotahistoriallisesti erittäin merkittävä.

– Kyseessä on ikoninen lentotukialus. Sen kunto on hämmästyttävä, hän sanoo.


Lentokoneiden kyljet kiiltävät, koska niiden alumiiniin korallit eivät ole iskeneet. Taittuvasiipisten amerikkalaiskoneiden kyljissä komeilivat vielä jopa merkit pudotetuista japanilaiskoneista. USS Lexingtonilla oli Grumman F4F Wildcat, Douglas SBD Dauntless ja Douglas TBD-1 Devastator -lentokoneita, jotka ovat säilyneet yllättävän hyvin.

Tykit olivat lähes koskemattomain näköisinä meren syleilyssä.

– Mereen pääsy ja laivan näkeminen olivat kuin viimeinen palanen aluksen uppoamisen mysteeristä, Paul Mayer kertoo.

Näin etsintä eteni

1942 kadonnut USS Lexington löydettiin noin 800 kilometrin päässä Australian rannikosta. Etsintäryhmää johti miljardööri Paul Allen, joka tunnetaan Microsoftin toisena perustajana.

Tutkimusalus Petrelin miehistö löysi USS Lexingtonin Korallimeren pohjasta noin kolmen kilometrin syvyydestä. Aluksen mukana katosi aikanaan 216 miehistön jäsentä ja 35 lentokonetta.

– Kunnioituksen osoittaminen USS Lexingtonille ja sillä palvelleille rohkeille miehille on kunnia-asia, Allen kommentoi tiedotteessa.

– Amerikkalaisina me kaikki olemme kiitollisuuden velkaa kaikille palvelleille ja tänä päivänä palveleville heidän rohkeudestaan, peräänantamattomuudestaan ja uhrauksestaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt