Tuntemattomalle aineelle sunnuntaina Salisburyssä altistunut parivaljakko näytti silminnäkijän mukaan siltä, että he olivat ottaneet ”jotakin aika vahvaa”.
Britannian poliisi kertoi miehen ja naisen sairastuneen iltapäivällä Maltingsin ostoskeskuksessa. Uutistoimisto Reutersin mukaan molemmat olivat löydettäessä tajuttomia ja heidän tilansa on kriittinen.
– Penkillä oli pari, vanhempi mies ja nuorempi tyttö. Nainen tavallaan nojasi mieheen. Näytti siltä, että hän oli ehkä menettänyt tajuntansa, paikalle osunut Freya Church kertoo BBC:lle.
– Mies liikutti käsiään oudosti ja katsoi ylös taivaalle. He näyttivät olevan niin ulkona kaikesta, etten tiennyt, miten voisin auttaa, vaikka olisin puuttunut asiaan.
BBC:n tietojen mukaan kriittisessä tilassa oleva mies on Sergei Skripal, 66, joka tuomittiin Venäjällä 13 vuoden vankeusrangaistukseen vakoilusta Britannian hyväksi vuonna 2006. Hänen seurassaan oli 33-vuotias nainen.
Poliisi uskoo kaksikon tuntevan toisensa. Paikallislehti Salisbury Journalin mukaan nainen lennätettiin sairaalaan ja mies vietiin hoitoon autolla – heillä ei ollut ulkoisia vammoja.
Tapahtumapaikalle pystytettiin teltta tutkintaa varten.
Britannian poliisi tutkii, liittyykö tapaukseen rikosta. Vaikka tutkinta on vasta alkumetreillä, viranomaiset sanovat, että alustavien tietojen mukaan kyse ei ole terrorismista.
Skripal oli tiettävästi luovuttanut 1990-luvulla Venäjän tiedustelupalvelun Euroopassa toimivien agenttien identiteettejä MI6:lle. Hänen kerrotaan saaneen luovuttamistaan tiedoista 100 000 dollaria, eli yli 80 000 euroa.
Venäjä vapautti miehen osana vankienvaihtoa Yhdysvaltojen kanssa vuonna 2010. Myöhemmin hän siirtyi Britanniaan, mistä hän on BBC:n mukaan saanut turvapaikan.
Telegraph kertoo, että Skripalin uskotaan eläneen matalan profiilin elämää Salisburyssä seitsemän vuoden ajan. Naapurien mukaan poliisit ilmestyivät Skripalin kotiin sunnuntaina kello 17 paikallista aikaa ja ovat olleet paikalla siitä lähtien.