Poliisi kertoi sunnuntaina miehen ja naisen sairastuneen heidän altistuttuaan tuntemattomalle aineelle Britannian Salisburyssa sijaitsevassa Maltingsin ostoskeskuksessa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan molemmat olivat löydettäessä tajuttomia ja heidän tilansa on kriittinen. Wiltshiren poliisin mukaan heillä ei ollut ulkoisia vammoja.
Tapauksen seurauksena useat kaupungin keskustassa sijaitsevat paikat ja sairaalan ensiapuosasto eristettiin.
BBC:n tietojen mukaan kriittisessä tilassa oleva mies on Sergei Skripal, 66, joka tuomittiin Venäjällä 13 vuoden vankeusrangaistukseen vakoilusta Britannian hyväksi vuonna 2006.
Skripal oli tiettävästi luovuttanut 1990-luvulla Venäjän tiedustelupalvelun Euroopassa toimivien agenttien identiteettejä MI6:lle. Hänen kerrotaan saaneen luovuttamistaan tiedoista 100 000 dollaria, eli yli 80 000 euroa.
Venäjä vapautti miehen osana vankienvaihtoa Yhdysvaltojen kanssa vuonna 2010. Myöhemmin hän siirtyi Britanniaan, mistä hän on BBC:n mukaan saanut turvapaikan.
Skripalin naapurit kertovat, että poliisit saapuivat miehen kodin edustalle Salisburyssa noin kello 17 paikallista aikaa sunnuntaina ja paikalla on ollut poliiseja siitä lähtien.
Naapurit kuvailivat Skripalia ystävälliseksi ja kertoivat BBC:lle, että mies oli joitain vuosia aiemmin menettänyt vaimonsa.
Niin ikään sairaalahoidossa oleva nainen on noin 30-vuotias.
Tutkinnan ollessa vasta alkutekijöissään, ei poliisi ottanut vielä kantaa siihen, epäilläänkö tapaukseen liittyvän rikosta. Poliisi ei kuitenkaan usko, että muita ihmisiä olisi vaarassa, eikä tapausta tutkita terrori-iskuna.
Britannian ja Venäjän välisiin suhteisiin tuli jännitettä vuonna 2006, kun entinen KGB-agentti Alexander Litvinenko murhattiin Lontoossa. Britanniaan vuonna 2000 loikannut Litvinenko sai myrkytysoireita poloniumista ja kuoli sairaalassa. Britannian tiedustelupalvelu uskoo presidentti Vladimir Putinin hyväksyneen häntä arvostelleen ex-agentin murhan.