Syyrian Ghoutan pommituksissa on tällä viikolla kuollut jo 54 lasta: ”Tämä ei ole sotaa, vaan joukkomurhaa” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Syyrian Ghoutan pommituksissa on tällä viikolla kuollut jo 54 lasta: ”Tämä ei ole sotaa, vaan joukkomurhaa”

Satoja siviileitä ja kymmeniä lapsia on kuollut rajuissa pommituksissa Syyrian pääkaupungin liepeillä. Kuvat voivat järkyttää.

Julkaistu: 20.2.2018 21:21

– Helmikuun 19. päivä oli yksi pahimmista, joita tämän sodan aikana on ollut, kertoi lopen uupunut lääkäri sairaalassaan tiistaina Ghoutan kaupungissa, Damaskoksesta itään.

Syyrian hallitusta tukevat joukot moukaroivat armotta eilen jo kolmatta päivää kranaatein ja pommein kapinallisten hallussa olevaa Ghoutaa, jossa asuu jopa 400 000 siviiliä. Määrä on YK:n mukaan 94 prosenttia vielä piiritysten keskellä elävistä siviileistä Syyriassa.

Lääkäri Abu al-Yasar kertoi hoitaneensa yksivuotiasta poikaa, joka oli kaivettu esiin raunioiden alta. Lapsen iho sinersi ja hänellä tuskin tuntui pulssia.

– Avasin hänen suunsa yrittäen laittaa sinne hengitysputken, mutta suu oli täynnä irtomaata, kuvaili Abu al-Yasar AFP:lle.

Hänen putsasi suusta ulos niin paljon soraa kuin mahdollista, onnistui asentamaan hengitysputken ja samalla pelastamaan lapsen hengen.

– Ja tämä oli vain yksi tarina sadoista haavoittuneista.

Venäjän Suhoi Su-34 -hävittäjä kapinallisten hallussa olevan Arbinin kaupungin yllä.

Mesraban kylää pommitettiin maanantaina.

Kuva iskuista Hamourian kaupungissa tiistaina.

Ghoutassa väitetään alkuviikon aikana kuolleen tai haavoittuneen satoja ihmisiä pahimmissa pommituksissa neljään vuoteen. Maanantain pommitusta kuvailtiin ”hysteeriseksi”.

Britanniassa toimiva ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory for Human Rights raportoi ainakin 210 ihmisen kuolleen sunnuntain jälkeen. Kuolleista 54 on lapsia. 850 on haavoittunut.

– Ghoutaa on pommitettu jo yli viiden vuoden ajan, eikä tämä ole meille uutta... Mutta emme ole koskaan kokeneet näin rajua hyökkäystä, kuvaili sairaalan johtaja Amani Ballous CNN:lle.

Maanantain pommituksissa vaurioitui myös viisi sairaalaa, joista kaksi joutui hetkellisesti keskeyttämään toimintansa ja yksi tuhottiin kokonaan.

– Todistamme 21. vuosisadan joukkomurhaa. Tämä on vastaavaa kuin 1990-luvun Srebrenicassa, totesi eräs lääkäri Guardianille, verraten verilöylyä Bosnian pahamaineeseen kansanmurhaan.

– Mikä on pahempaa terrorismia kuin tappaa siviileitä erilaisilla aseilla? Onko tämä muka sotaa? Tämä ei ole sotaa, vaan joukkomurhaa, epätoivoinen lääkäri totesi.

Siviilit pakenivat ilmaiskuja tiistaina Saqban kaupungissa.

Syyrialaismies kantoi loukkaantunutta lasta turvaan.

Syyrian hallituksen joukkojen pommit haavoittivat lasta Hamouriassa, jota kapinalliset pitävät hallussaan. Mies kantaa lasta turvaan.

Ghouta on saanut kärsiä muutoinkin sodan aikana. Nimi tuli maailmalle tutuksi 2013, jolloin Bashar al-Assadin hallinto teki sinne kemiallisen iskun käyttäen sariinikaasua. Iskussa kuoli arviolta 1 300 ihmistä.

Eilen protestoitiin ja kauhisteltiin kansainvälisesti Ghoutan tilannetta. Unicef julkisti Genevessä ”lausunnon”, joka oli tyhjä paperi osoituksena heidän sanattomuudestaan lapsiuhrien puolesta.

YK:n Syyria-valtuutettu Staffan de Mistura varoitti, että Ghoutan tilanne muistuttaa Aleppon piiritystä sen kukistuessa 2016.

– On riski, että tästä muodostuu toinen Aleppo.

– Tästä voi muodostua pahin taistelu Syyrian historiassa, jopa pahempi kuin Aleppossa. Rajut ilmaiskut raunioittavat kaupunkia tappaen säälimättä ja armotta siviilejä, jylisi Pariisissa toimivan Union of Medical Care & Reliefin johtaja Zedoun al-Zoebi.

Loukkaantuneita lapsia Mesrabassa.

Tämän lapsen sukulaisia loukkaantui pommituksessa Itä-Ghoutassa.

Loukkaantunut lapsi saa hoitoa Douban sairaalassa.

Ranska protestoi eilen Ghoutan pommituksia sanoen niiden rikkovan räikeästi kansainvälistä ihmisoikeuslakia.

– Iskut on kohdistettu tarkoituksella asutuille alueille sekä siviili- ja lääkintäkohteita vastaan, Ranskan ulkoministeriö totesi lausunnossaan, vaatien Syyrian hallinnon sekä Venäjän ja Iranin kunnioittavan Ghoutaa koskevaa aseleposopimusta.

Maat sopivat viime vuonna, että Ghouta olisi yksi Syyrian ”turva-alueista”, joissa siviileitä vastaan ei isketä. Pommitukset ovat kuitenkin jatkuneet paikkakuntaa vastaan jo marraskuusta lähtien.

Isisin menetettyä merkittävimmät jalansijansa Syyriassa viime vuonna, aikovat Venäjän ja Iranin tukemat Syyrian joukot tehdä selvää lopuistakin kapinallispesäkkeistä. Vuodesta 2012 kapinallisten hallussa ollutta Ghoutaa pehmitetään ilma-, raketti- ja tykkipommituksilla varsinaista maahyökkäystä varten.

Kohteena ovat kapinalliset myös Luoteis-Syyrian Idlibin maakunnassa, jossa on toinen yli miljoonan pakolaisen turva-alue.

Syyrian sisällissodassa on vuodesta 2011 lähtien kuollut jo yli 340 000 ihmistä.

Lapsia sairaalassa Itä-Ghoutassa.

Ghoutassa väitetään alkuviikon aikana kuolleen tai haavoittuneen satoja ihmisiä pahimmissa pommituksissa neljään vuoteen.

Lähteet: Reuters, CNN, Guardian

Pommituksesta pelastettu lapsi Douman sairaalassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?