Ulkomaat

Meksikosta löytynyt maailman suurin vedenalainen luolasto paljastui valtavaksi aarrekammioksi: Poltettuja ihmisluita ja mayojen alttari

Julkaistu:

Meksiko
Luolasto on arkeologien mukaan todennäköisesti peräisin pleistoseenikaudelta, eli se voi olla jopa 2,6 miljoonaa vuotta vanha.
Uutistoimisto Reuters kertoi tammikuussa, että joukko sukeltajia löysi kaksi valtavaa vedenalaista luolaa itäisessä Meksikossa Tulumin rantakohteen läheltä. Tuolloin arvioitiin, että vaikuttava löytö saattaa osoittautua maailman isoimmaksi vedenalaiseksi luolaksi koko maailmassa.

347 kilometrin mittainen luolamuodostelma löydettiin kuukausien vedenalaisten kanavien etsinnän jälkeen, kertoi paikallinen arkeologiryhmä Gran Acuifero Maya. He kertoivat maanantaina, mitä kaikkea luolastosta on löytynyt.

Luola onkin luonnonihmeen lisäksi paljastunut merkittäväksi arkeologiseksi kohteeksi, sillä sieltä on uutistoimisto AFP:n mukaan löydetty Maya-intiaaneille kuulutta esineistöä ja jäämistöä sekä eläinten fossiileja, poltettuja ihmisluita ja mayojen alttari.


Arkeologit uskovat, että vedenkorkeus on vaihdellut paljon. Tästä johtuen esimerkiksi osa eläimistä on päässyt kulkemaan luolaan, mutta ei ole koskaan päässyt enää pois sieltä. Luolasta on löydetty viitteitä siitä, että siellä olisi ollut esimerkiksi karhuja ja jo sukupuuttoon kuolleita maalaiskiaisia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tällaista paikkaa ei ole todennäköisesti missään muualla maailmassa. Luolissa on vaikuttava määrä arkeologisia taide-esineitä, ja ne ovat todella hyvin säilyneitä, kehui vedenalaiseen maailmaan erikoistunut arkeologi Guillermo de Anda.


Hän kertoo Reutersin tuoreella videolla olevansa innoissaan löydöstä, koska toivoo sen paljastavan jotain uutta Yucatanin rannikoilla vallinneesta Maya-kulttuurista.

– Millaiset olivat heidän ruokailutottumuksensa? Millaista oli kanssakäyminen eläimistön kanssa? Kuinka he selviytyivät? arkeologi listasi kysymyksiä, joihin toivoo luolaston tarjoavan vastauksia.

– Ja ennen kaikkea tahdomme löytää aineellisia todisteita heidän ensimmäisistä rituaaleistaan, hän lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt